Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Rönsyllinen, laikkumaisia kasvustoja muodostava.
Korkeus
3–8 cm. Varsi lähes lehdetön vana, suomumaiset esilehdet sen puolivälissä tai alempana.
Kukka
Teriö lievästi vastakohtainen, vaalean sinipunainen, 10–15 mm leveä; terälehtiä 5, pyöreäkärkisiä, alin 8–10 mm pitkä, kannuksellinen. Verholehtiä 5, lyhyitä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin, nuokkuvia, tuoksuttomia.
Lehdet
Tyviruusukkeena, ruodillisia, korvakkeellisia, 3–4 kpl. Lapa munuaismainen, pyöreäkärkinen, tav. nyhälaitainen, kalju, kiiltävä, vaaleanvihreä. Korvakkeet kapeanpuikeita, ehytlaitaisia–pienihampaisia.
Hedelmä
Pallomainen, kalju, 3-liuskainen kota.
Kasvupaikka
Rannat, ojanvarret, kosteat niityt ja metsät, suot.
Kukinta
Touko–kesäkuu.

Suo-orvokin vaalean sinipunaiset kukat täplittävät kosteikkoja loppukeväällä ja alkukesästä jopa aarien alalta – rönsyilevän juurakkonsa avulla laji muodostaa suuria kasvustoja. Yhtenäisiä suo-orvokkimattoja näkee etenkin soistuvilla metsämailla, puronvarsilla ja lähteiköissä; soilla ja tulvarannoilla suo-orvokki kasvaa usein siellä täällä yksittäin tai pieninä laikkuina. Kukinta-aikaan kasvin lehdet ovat vielä pieniä ja vaaleita, mutta myöhemmin kesällä ne tummuvat ja kasvavat melkoisesti kokoa, lopulta ne saattavat peittää kasvualustan yhtenäisenä lehtikatoksena. Pienikokoisen suo-orvokin kukkien kauneus paljastuu vain kumartumalla aivan maan tasaan. Osa kukista houkuttelee pölyttäjähyönteisiä, osa on itsepölytteisiä, mutta ulkoisesti ne eivät eroa toisistaan. Suo-orvokin siemenissä ei ole monille sukulaisilleen ominaista, muurahaisia houkuttelevaa rasvalisäkettä, koska muurahaiset eivät liiku lajin suosimilla kosteilla kasvupaikoilla.

Etelä- ja Keski-Suomessa suo-orvokki kuuluu tavallisimpiin kosteikkokasveihin, mutta alkaa harvinaistua Oulun tienoilla. Sitä kasvaa kuitenkin Lapin tunturipaljakallakin kosteilla niityillä, rinnesoilla ja puronvarsilla. Lähisukulaisen korpiorvokin (V. epipsila) yleisyyssuhteet ovat jotakuinkin päinvastaiset: pohjoisessa aivan yleinen, harvinaistuu Keski-Suomessa ja etelässä sitä tapaa vain harvoin. Molemmat lajit suosivat kosteita kasvupaikkoja, mutta nimensä mukaisesti korpiorvokki keskittyy korpiin ja kosteisiin lehtoihin jättäen tulvivat luhtarannat jokseenkin täysin suo-orvokin yksinoikeudeksi. Lajien levinneisyydet ja mieltymykset ovat kuitenkin siinä määrin yhtenevät, että ne voivat kasvaa joskus rinnakkainkin, jolloin ne risteytyvät helposti. Risteymä on nimetty viitaorvokiksi (Viola x fennica), joka tuottaa jonkun verran itämiskelpoisia siemeniä ja voi myös uudelleenristeytyä kantalajien kanssa. Ajan saatossa tämä on johtanut kokonaisen risteymäsarjan muodostumiseen, mikä saattaa aiheuttaa sekaannusta kantalajien määrityksessä.

Violette des marais

Taxonomie

Classe

Ordre

Famille

Genre