Ryhmän lajit: Ojasätkin (Ranunculus aquatilis)
Hentosätkin (Ranunculus confervoides)
Purosätkin (Ranunculus kauffmannii)
Ojasätkimen muunnoksia: Kellusojasätkin (R. a. var. aquatilis)
Uposojasätkin (R. a. var. diffusus).

Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Vesikasvi.
Korkeus

10–50 cm. Varsi vihertävä, haarova, usein juurehtiva, väh. 1,5 mm paksu.
Kukka

Teriö säteittäinen, valkoinen ja terälehtien tyveltä keltainen, tav. 1–2 cm leveä; terälehtiä viisi, 8–9 mm pitkiä, joskus toisiaan koskettavia. Mesikuopat terälehtien tyvellä sirppimäisiä–lähes pyöreitä. Verholehtiä 4–5. Heteitä tav. 15–20. Emiö erilehtinen, emejä 15–30. Kukat yksittäin lehtiä vastapäätä, pitkäperäisiä, vedenpinnan yläpuolella.
Lehdet

Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Uposlehdet hienoliuskaisia, liuskat rihmamaisia, harittavia, velttoja. Välimuotolehtiä usein. Kelluslehtien lapa pyöreähkö–munuaismainen, 3-liuskainen, sivuliuskat keskiliuskaa leveämpiä, pitkä- ja suippohampaisia. Kelluslehdet voivat puuttua. Maalla kasvaessaan lyhytruotinen, pienilapainen, jäykkä- ja möyheäliuskainen.
Hedelmä

Nuorena karvainen, vanhemmiten kalju, kurttupintainen, teräväreunainen, 1,1–1,9 mm pitkä pähkylä, kärjessä 0,1–0,3 mm pitkä ota. Pähkylöitä useita yhdessä.
Kasvupaikka

Ojat, lammikot, allikot, tervaleppäkorvet. Usein myös märällä maalla.
Kukinta

Kesä–heinä(–elo)kuu.

Sätkimet (oja- ja merisätkinryhmän lajit) muodostavat leinikkien suuressa suvussa selkeästi erottuvan joukon valkokukkaisia vesikasveja. Tähän selkeys sitten loppuukin. Kasvupaikan olosuhteet tuovat paljon muuntelua sätkimien ulkoasuun, moninkertaiset kromosomistot vaikuttavat kasvien ulkoasuun ja perimältään erilaiset kannat risteytyvät keskenään – eri lajienkin risteytyminen taitaa olla suhteellisen yleistä. Ryhmien tulkinta on ammattikasvitieteilijällekin usein tuskastuttavan hankalaa, kasviharrastajasta puhumattakaan. Ja tietolähteistä riippuen lajien, alalajien ja muunnosten nimet, myös tieteelliset nimet vaihtelevat suuresti.

Ojasätkimestä esiintyy meillä kaksi muunnosta, molemmat vain eteläisessä Suomessa. Nopeasti lämpiäviin reheviin ojiin, lammikoihin ja lampareisiin sopeutunut yleisempi muunnos on suurikukkainen, useimmiten kelluslehdellinen kellusojasätkin (var. aquatilis). Vastaavasti viileämpiin, virtaaviin vesiin on kotiutunut lajin toinen muunnos, yleensä vaatimattoman kukattomana ja kelluslehdettömänä uposmuotona kasvava uposojasätkin (var. diffusus). Monesti ojasätkin saattaa kasvaa myös rannan tuntumassa maamuotona, jonka ulkoinen olemus voi olla melko erilainen kuin vedessä kasvavien lajitovereidensa. Vaikka erot eri muotojen ekologiassa ovat selvät, niiden tunnistaminen toisistaan ja suvun muista jäsenistä ei ole aina helppoa. Toisinaan pääasiassa Pohjois-Suomen kirkasvetisissä joissa ja tunturijärvissä kasvava hento ja pienikokoinen, kelluslehdetön hentosätkinkin (R. confervoides) on yritetty lukea ojasätkimen muuntelun piiriin. Kaikin puolin pienempää kokoaan lukuun ottamatta ojasätkin muistuttaa myös meri- ja järvisätkintä (R. baudotii) ja saattaa risteytyä niiden kanssa – paikoin jopa suurin osa lähteikköjen sätkimistä vaikuttaisi risteymiltä. Sätkimien luotettavimmat lajierot löytyvät kukista – ikävä kyllä uposmuodot ovat usein tyystin kukattomia.

→ Hentosätkimen levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Gemeiner Wasserhahnenfuß

Taxonomie

Familie

Tribus

Gattung

Art