Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty.
Korkeus
30–80 cm. Varsi harvaan karvainen.
Kukka
Kehä säteittäinen, sininen (joskus sini- tai vaaleanpunainen, valkoinen tai kirjava), 3–5,5 cm leveä. Terälehtiä 5, kannuksellisia, kannus kierrekärkinen, 1–2 cm pitkä. Verholehtiä 5, terälehtimäisen värikkäitä. Heteitä monta. Emiö erilehtinen, emejä 5. Kukat yksittäin tai muutamia yhdessä, riippuvia.
Lehdet
Kierteisesti, tyvilehdet pitkäruotisia. Lapa 2 kertaa 3-lehdykkäinen. Pikkulehdykät liuskaisia, pyöreätyvisiä, pyöreähampaisia, päältä vihreitä ja kaljuja, alta sinivihertäviä ja karvaisia.
Hedelmä
Otakärkinen, 1,5–2,5 cm pitkä tuppilo, joita 5 yhdessä.
Kasvupaikka
Koristekasvi, usein villiytynyt pihoilla, tienvarsilla ja asutuksen läheisyydessä metsänreunoissa, purojen ja ojien varsilla. Mahdollisesti myös alkuperäisenä lehdoissa.
Kukinta
Kesä–heinäkuu.

Lehtoakileija on perinteisimpiä koristekasvejamme: maastamme tuskin löytyy monta sellaista vanhaa puutarhaa, jossa se ei kasvaisi. Aluksi akileija oli luultavasti luostarien puutarhojen, aateliskartanoiden ja pappiloiden pihapiirien koristus – joka torpan ja mökin kukka siitä tuli joskus 1800-luvun aikana kun rahvaskin alkoi istuttaa kotinsa ympärille koristekasveja. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten perennoja ja hyötykasveja vaihdettiin ja annettiin yleisesti lahjaksi vierailujen yhteydessä. Näin monet maatiaiskasvit yleistyivät ja levisivät pihalta toiselle.

Lehtoakileijan luontaisia kasvupaikkoja ovat valoisat lehtometsät, purolaaksot ja pensaikot. Paikoin se kasvaa Suomessakin niin luonnontilaisen oloisena, että sen voisi ajatella kuuluvan alkuperäislajistoomme. Lajin päälevinneisyysalue ulottuu Aunuksen Karjalaan ja Baltiaan saakka ja sitä kasvaa vielä Laatokan rannoillakin, joten ainakin itäisimmät akileijamme Kiteen ja Uukuniemen lehdoissa voisivat olla tuon alueen äärimmäisiä pioneereja. Valtaosa luontomme lehtoakileijoista on kuitenkin viljelykarkulaisia: laji voi säilyä hylätyissä puutarhoissa ja vanhojen asumusten sijoilla vielä kauan sen jälkeenkin kun puuosat ovat lahonneet ja kivijalka peittynyt sammaleen alle. Runsaan siemenestä leviämisen ansiosta lehtoakileija voi ilmaantua mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.

Akileijan kukassa voi nähdä viiden yhteen kurkottavan pitkäkaulaisen linnun hahmon käyrine nokkineen, siipineen ja leveine pyrstöineen. Mahdollisesti tämä mielikuva on akileijan ja sen tieteellisen nimen takana, jotka on johdettu kreikan kotkaa tarkoittavasta sanasta aquilo. Akileijan mesi on pitkän kannuksen pohjassa ja siihen ulottuvat vain pitkäkärsäiset hyönteiset, kuten kimalaiset ja perhoset. Useimmiten akileijat ovat sinikukkaisia, mutta jalostettujen lajikkeiden värikirjo kattaa myös valkoisen, vaalean- ja sinipunaisen eri sävyt lähes mustaan asti.

Waldakelei

Taxonomie

Ordnung

Familie

Gattung

Art