Kasvumuoto
1- tai 2-vuotinen ruoho.
Korkeus
20–30 cm. Varsi tav. latvasta kynttelikkömäisesti haarova, tiheään siirottavasti karvainen, harmaanvihreä. Lähes hajuton.
Kukka
Teriö säteittäinen, hyvin pieni; terälehdet surkastuneet–puuttuvat. Verholehtiä 4, kapeita, kalvopalteisia, kaljuja–karvaisia, n. 1 mm pitkiä. Heteitä 2(–4). Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
Lehdet
Kierteisesti, alimmat pian kuihtuvia, keski- ja yläosan lehdet ruodittomia. Alimpien lehtien lapa liuskainen, ylempien suikea–tasasoukka, kapeatyvinen, liuskaton, ainakin kärjestä hammaslaitainen, 3-suoninen.
Hedelmä
2-siemeninen, pyöreän vastapuikea (kärkipuolelta levein), litteä, matalaan lovi–lanttopäinen, kärkiosasta kapealti siipipalteinen, n. 2,5 mm pitkä litu. Lituperä pystyhkö, yläpinnalta lyhytkarvainen, ainakin lidun pituinen.
Kasvupaikka
Ratapenkereet ja -pihat, satamat, harvoin pihat, kadut ja tienvarret.
Kukinta
(Kesä–)Heinä–elokuu.

Ratakrassi on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta, Suomesta se löydettiin ensimmäisen kerran 1900-luvun alussa turkulaiselta kaatopaikalta. Ratakrassin hedelmystö on suhteettoman suuri muihin kasvinosiin verrattuna ja laji leviää tehokkaasti valtavan siementuotantonsa avulla. Nimensä mukaisesti ratakrassin valtakuntaa ovat erityisesti rautateiden varret. Kasvin meikäläinen levinneisyysalue muistuttaa suurisilmäistä verkkoa, jonka langat seurailevat rautateiden linjoja. Levinneisyyden painopisteenä on kuitenkin Etelä-Suomi, pohjoisella rataosuuksilla laji on aina ollut harvinainen ja näyttää viime aikoina vähentyneen entisestään. Radanvarsien ulkopuoliset esiintymät jäävät yleensä lyhytikäisiksi.

Verraten myöhään Suomeen levinnyt ratakrassi on monin paikoin jo sukulaistaan pihakrassia (L. ruderale) yleisempi. Molemmat kasvit ovat pienehköjä, kaikin puolin hentoja ja kukiltaan mitättömiä, mutta ne voi erottaa silti yleensä helposti: pihakrassi alkaa haarautua jo tyvestä ja haarat kasvavat moneen suuntaan antaen kasville sotkuisen ulkoasun. Ratakrassi haarautuu vasta varren yläosasta ja verso muistuttaa lopulta säännöllistä kynttiläkruunua. Lähes hajuttomaan ratakrassiin verrattuna pihakrassi on selvästi pahanhajuinen.

Ratakrassi sekoitettiin varsinkin aluksi usein muihin krassilajeihin, sekä eurooppalaisiin että amerikkalaisiin. Lopullisesti tilanne ei ole vieläkään selkiytynyt: pohjoisamerikkalainen rikkakrassi (L. neglectum) luetaan toisinaan ratakrassin alalajiksi (L. densiflorum ssp. neglectum) toisinaan kasveja pidetään eri lajeina. Rikkakrassin lehdet ovat ehytlaitaiset ja harsuhkossa hedelmystössä lidut pyöreämpiä ja hieman isompia kuin ratakrassilla. Meillä kaksikon eroja ei kovin usein tarvitse pähkäillä: rikkakrassi levisi meille runsaana 1920-luvulla Pohjois-Amerikasta tuodun rukiin seassa, mutta monien muiden tulokkaiden tavoin se ei ole saanut pysyvää jalansijaa, ellei sitten Ahvenanmaalla, jossa laji on osoittanut kotiutumisen merkkejä.

Dichtblütige Kresse

Taxonomie

Ordnung

Familie

Tribus

Gattung

Art