Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Rönsytön.
Korkeus
10–60 cm.
Kukka
Kukat muodostavat 1–2 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat keltaisia, kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja monta riviä, limittäin, eripituisia, kapean kolmiomaisia, teräviä, vaihtelevasti tähti- ja nystykarvaisia, tyvestä tähtikarvaisia, sisemmät kapeasti kalvolaitaisia. Mykeröt tasakorkuisena, harsun huiskilomaisena ryhmänä.
Lehdet
Kierteisesti varrella, joskus myös tyviruusukkeena. Ruusukelehtiä 2–4, ennen kukintaa lakastuvia, joskus tummatäpläisiä. Varsilehtiä tav. 2–5, lyhytruotisia–ruodittomia, alimmat ruusukelehtien kokoisia, ylemmät pieniä. Lapa vastapuikea–soikea–suikea, tav. suippotyvinen (joskus tylppätyvinen), iso–pienihampainen (harvoin liuskainen), molemmin puolin sukakarvainen.
Hedelmä
Tasapaksu–kärkeä kohti levenevä, 10–13-harjuinen, punertavanruskea, 3–4,5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä rengasmainen reunus ja hieman ruskehtavia hapsihaivenia.
Kasvupaikka
Avoimet kuivat ja tuoreet metsät (harvoin lehdot), hakkuuaukiot, metsänreunat, kalliot, rannat, niityt, pientareet, tienvarret, joutomaat.
Kukinta
Kesä–syyskuu.

Laajassa ja pääosin vietävän vaikeassa ukonkeltanoiden (Hieracium) suvussa on kuvattu yhteensä tuhansia apomiktisesti, suvuttomasti siemenensä tuottavia pikkulajeja. Suomessa suvun monimuotoisuuden tutkimuksella on pitkät perinteet, minkä tuloksena luonnostamme tunnetaan yli 400 ukonkeltanoa. Tätä valtavaa muotojen kirjoa on edelleen ryhmitelty käyttökelpoisempiin, suurempiin ryhmiin, ryhmälajeiksi tai sektioiksi. Ahokeltanoiden noin 140 pikkulajia käsittävä ryhmä lienee niistä suurin.

Ukonkeltanoihin kuuluvia ryhmiä on meillä muitakin kuin tällä sivustolla esitellyt aho-, salo-, sarja- ja tunturikeltanot. Niitä muita ovat mm. kallio- (H. Oreadea), syys- (H. Prenanthoidea), musta- (H. Subalpina) ja tankikeltanot (H. Tridentata). Ukonkeltanoiden sukunimi Hieracium juontuu kreikan kielen sanasta hierax, haukka. Haukkojen uskottiin juovan keltanoitten mehua pitääkseen näkönsä terävänä. Erään käsityksen mukaan haukat olisivat käyneet nimenomaan huopakeltanon (Pilosella officinarum) mykeröillä, mutta nykyisin se on sukulaisineen erotettu omaan harakankeltanoitten sukuunsa aiemmin yhtenäisestä keltanoitten joukosta.

Ahokeltanoita on usein vaikea erottaa salokeltanoista (sect. Hieracium). Niiden kasvupaikkavaatimuksissa on kuitenkin selviä eroja. Ahokeltanot ovat koko Suomessa yleisiä kankaiden, metsänaukkojen, niittyjen, pientareiden ja rantojen peruskasveja, usein ne viihtyvät lievästi kulttuurivaikutteisilla paikoilla. Salokeltanoista osa on vaateliaita, ihmiskäden koskemattomien kasvupaikkojen lajeja, monet suorastaan kulttuuripakoisia. Toisaalta salokeltanoissakin on kulttuurinsuosijoita, ääripäänä puistonurmikoilla tavattavat heinänsiementulokkaat. Keltanot voi sekoittaa moniin muihin keltakukkaisiin mykerökukkaisiin, esimerkiksi kelttoihin (Crepis). Keltanoiden kehtosuomut ovat kuitenkin limittäin monena rivinä, muilla sikurikasveilla ne ovat yleensä kahtena rivinä.

Dünnstängelige Habichtskräuter

Taxonomie

Ordnung

Familie

Gattung

Art