Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Rönsyllinen.
Korkeus

5–20 cm, rönsyt jopa 2 m pitkiä. Varren karvat yläviistoja–siirottavia.
Kukka

Teriö säteittäinen, valkoinen, 12–18 mm leveä; terälehtiä 5, melkein pyöreitä, yleensä (ei aina) toisiaan koskettavia tai laidoiltaan toisia peittäviä, 4–6 mm pitkiä. Verhiö 5-liuskainen; ulkoverhiöllinen. Heteitä 20. Emiö erilehtinen, emejä useita. Kukkapohjus kalju. Kukinto harsu viuhko.
Lehdet

Tyviruusukkeena, melko pitkäruotisia. Lapa sormilehdykkäinen, 3-lehdykkäinen. Lehdykät soikeita–vinoneliömäisiä, kiilatyvisiä, hammaslaitaisia, molemmin puolin pinnanmyötäisesti harvakarvaisia. Kaikki laidan hampaat suunnilleen samankokoisia. Kasvukauden lehdet lakastuvat syys–lokakuussa. Sitä ennen ahomansikka kasvattaa talven yli loppukevääseen asti vihreänä säilyviä lehtiä 1–3 kpl.
Hedelmä

Punainen, mehevä, kiiltävä, helposti kannastaan irtoava, 0,5–1 cm pitkä marjamainen pohjushedelmä, pienet pähkylät kaikkialla marjan pinnalla; verholehdet hedelmävaiheessa alaspäiset–siirottavat.
Kasvupaikka

Ahot, laitumet, pientareet, niityt, metsänreunat, kalliokedot, lehto- ja harjumetsät, hakkuuaukeat.
Kukinta

Touko–heinäkuu.

Ahomansikka on aina ollut suomalaisten rakkain marja. Kalevalassa riimitellään kauniisti: ”Kasvoit kukkana kujilla, ahomailla mansikkana”. Sananlasku puolestaan sanoo: ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka” mansikan ja isänmaan ylistykseksi. Kaskitalouden aikana ahomansikka kasvoi nimenomaan ihmisten kotinurkilla, ahoilla ja muilla kulttuurikasvupaikoilla. Nykyään monet kaipailevat kaiholla mansikkaisia ahoja – entisaikojen veroisia marjamaita ei tunnu löytyvän enää mistään. Ahomansikka on toden totta vähentynyt viime aikoina, kun perinteisen maatalouden ylläpitämät kasviyhteisöt ovat häviämässä. Ainakaan vielä ahomansikka ei ole mikään harvinaisuus, mutta kukkiminen ja marjominen ovat pahoin vähentyneet umpeenkasvun myötä. Alamäki jatkuu edelleen metsän levitessä takaisin raivioille ja valoa vaativan mansikan vetäytyessä harvoille luonnonkasvupaikoilleen.

Ahomansikan luontainen levinneisyysalue ulottuu Kainuun eteläosiin ja Pohjanlahden perukkaan asti. Rehevien maiden kasvina sen päälevinneisyysalueessakin on aukkoja karujen vedenjakajaseutujen kohdalla. Ahomansikka kasvaa luontaisesti valoisissa, kuivahkoissa rinnelehdoissa, lehtomaisissa metsissä, niityillä ja kedoilla. Se on kuivahkojen kankaiden indikaattorilaji. Pohjoisimmat, melko erilliset esiintymät Lapissa ovat etelärinteiden avoimilla kallioilla tai jopa lähdehetteikköjen laiteilla, missä pienilmasto on leudompi.

Mansikka lisääntyy tehokkaasti pitkien ja hentojen pintarönsyjensä avulla, jotka voivat kasvaa parikin metriä vuodessa. Mansikan voimakas aromi saattaa olla tarkoitettu houkuttelemaan nimenomaan nisäkkäitä siementen levittäjiksi, sillä linnuilla hajuaistin merkitys ravinnon etsinnässä on usein vähäinen. Monet ihmiset ovat kuitenkin allergisia mansikoille ja etenkin pienille lapsille on syytä antaa mansikoita aluksi varovaisesti. Ahomansikka tunnetaan, paitsi mainiona marjakasvina, myös rohtona.

Walderdbeere

Taxonomie

Familie

Tribus

Gattung

Art