Kasvumuoto

Monivuotinen varpu. Juurakollinen.
Korkeus

10–40 cm. Varsi pysty, runsashaarainen, puutunut, vanhat varret liereitä, ruskeita, nuoret särmikkäitä, vihreitä, kaljuja.
Kukka

Teriö leveän ruukkumainen, vihertävänkellertävä–punertava, 4–6 mm pitkä, yhdislehtinen, matalaan 4–5-liuskainen. Verhiö hyvin matalaan 5-liuskainen. Heteitä 8 tai 4. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen. Kukat yksittäin lehtihangoissa.
Lehdet

Kierteisesti, lyhytruotisia, talveksi varisevia. Lapa soikea–puikea, suippo, hienosahainen, puhtaanvihreä, himmeäkiiltoinen.
Hedelmä

Pallomainen, 6–8 mm leveä, tummansininen ja vahapeitteinen tai musta ja kiiltävä, harvoin likaisenvalkoinen, sisältä tummansininen, mehukas (pohjus)marja.
Kasvupaikka

Tuoreet ja lehtomaiset kangasmetsät ja korvet, myös kuivat kangasmetsät ja tunturikankaat.
Kukinta

Touko–kesä(–heinä)kuu.

Mustikka on yleisimpiä metsäkasvejamme ja lukeutuu havumetsiemme valtavarpuihin. Se on tuoreen eli mustikkatyypin (MT) kangasmetsän tyyppilaji. Laji on kuitenkin vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Mustikka ei viihdy kuivassa, paahteisessa ympäristössä ja laajamittainen tehometsätalous on tärkein syy mustikan alamäkeen. Mustikan kaltaisilla yleisillä lajeilla on suuri vaikutus myös muiden kasvien ja eläinten esiintymiseen, yhteisöjen rakenteeseen ja toimintaan. Mustikka on tärkeä myös ihmisille: laji on pidetyimpiä ja taloudellisesti tärkeimpiä metsämarjojamme.

Lehdettöminä, mutta vihreinä talven yli säilyvät mustikanvarvut ovat oivallista talviravintoa poroille, jäniksille ja hirville, hangen alla talvehtivista myyristä puhumattakaan. Mustikan biomassasta suurin osa on turvassa maan alla juuristossa, joten se toipuu varsin nopeasti kasvinsyöjien kurituksesta. Lehtensä kasvi varistaa syksyllä, mutta koristaa sitä ennen maisemaa kauniin punakeltaisella syysvärityksellään. Talveksi mustikanvarvut tarvitsevat suojakseen riittävän lumipeitteen, muutoin ilmaverso paleltuu kuoliaaksi.

Mustikka kukkii varhain keväällä lehtien puhjetessa, ja toukokuun säät säätelevät pitkälti syksyn marjasadon. Olennaisen tärkeää on pölyttäjien määrä: mustikan kukat houkuttelevat monenlaisia hyönteisiä pienistä kärpäsistä ja kovakuoriaisista kimalaisiin ja perhosiin. Kimalaiset on mustikan tärkein pölyttäjäryhmä. Jos säät ovat pölytysaikaan kovin viileitä, vaihtolämpöiset hyönteiset eivät lennä ja pölytys epäonnistuu. Mustikan kukat ovat lisäksi hallanarkoja ja yksi pakkasyö voi tuhota koko sadon vielä raakilevaiheessakin. Saaret ja vastaavat ilmastoltaan erityisen suotuisat paikat tuottavat satoa usein huonoinakin marjavuosina.

Mustikka saattaa harvinaisesti risteytyä puolukan kanssa, tuloksena V. myrtillus x vitis-idaea. Risteymä muistuttaa mustikkaa, mutta mustikasta poiketen risteymän lehdet säilyvät talvivihreinä, varsi on särmätön, heikoisti karvainen ja marjat ovat violetteja.

Heidelbeere

Taxonomie

Familie

Tribus

Gattung

Art