Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juuret pitkät, paksut, mehevät.
Korkeus

5–15 cm. Varsi lehdetön, lähes karvaton vana, joita tav. 1–4.
Kukka

Teriö vastakohtainen, valkoinen, 10–16 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, kannuksellinen. Ylähuuli 2-liuskainen, alahuuli 3-liuskainen ja keltatäpläinen, kannus lyhyt, leveä, kaareva, tylppä, kellertävä, 2–3 mm pitkä. Verhiö 2-huulinen, 5-liuskainen. Heteitä 2. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukat yksittäin vanan latvassa.
Lehdet

Tyviruusukkeena. Lapa soikea, 2–5 cm pitkä, vaalean kellanvihreä–punaruskeasävyinen, reunat ylöspäin kaarevia. Lehden tahmealla yläpinnalla nystykarvoja ja eritenystyjä.
Hedelmä

Kärjestä avoin kota.
Kasvupaikka

Letot, tihkupinnat, puronvarret, kosteat kallioseinämät. Kalkinsuosija.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.

Kukkimattomina valkoyökönlehteä ja siniyökönlehteä (P. vulgaris) on hyvin vaikea – ellei suorastaan mahdoton – erottaa toisistaan ja sen vuoksi nämä kaksi lajia on kasvitieteilijöidenkin muistiinpanoissa usein sekoitettu toisiinsa. Kukassa ero sen sijaan on selvä, hyviä tuntomerkkejä on niin teriön värityksessä, kannuksen muodossa kuin kukkavanan karvaisuudessakin. Nämä erot eivät jää pölyttäjiltäkään huomaamatta: valkoyökönlehteä pölyttävät etupäässä kukkakärpäset, mutta myös juuri- ja sukaskärpäset; siniyökönlehteä puolestaan mehiläiset ja kimalaiset. Koska lajit kukkivat vain osittain samaan aikaan ja niillä on eri pölyttäjät, risteymiä ei ole koskaan löydetty luonnosta. Yökönlehtien pölytysmekanismi on muutenkin erikoistunut: kannuksen mesivarastolle kurkottavan hyönteisen imukärsä koskettaa pakostakin leveää, taaksepäin kääntynyttä emiön luotin liuskaa, johon pölyttäjän toisesta kukasta tuoma siitepöly tarttuu. Kosketus saa luotin kääntymään vastakkaiselle puolelle ja sulkemaan siitepölyn sisäänsä.

Valkoyökönlehti on tieteellisen nimensä mukaisesti ensisijaisesti tunturikasvi ja meillä sen levinneisyyden painopiste on Lapissa. Laji suosii kalkkipitoista kasvualustaa ja esiintyy sopivilla ravinteisilla paikoilla Luoteis-Enontekiön tuntureilla sekä letoilla ja lähteiköillä Kuusamossa, Sallassa, Tervolassa ja Pudasjärvellä. Vaikka valkoyökönlehden juuret ovatkin paremmin kehittyneet kuin sukulaisillaan, sekin täydentää kasvualustasta ottamiaan ravinteita pyydystämällä pieniä hyönteisiä ja hämähäkkejä. Yökönlehdet yhteyttävät viherhiukkasillaan ja saavat eläinravinnosta lähinnä typpiyhdisteitä, joita niiden kasvupaikoilla on niukasti. Pyyntivälineenä toimivat lehdet ovat ruusukkeena tiukasti maata vasten, jolloin maan pinnalla ryömivät pikkuotukset voivat takertua niiden tahmeaan pintaan. Lehdet painautuvat niin lujasti alustaa vasten, että irti nyhdetyssä kasvissa ne kaartuvat alaspäin kunnes ovat lopulta supussa juuriston ympärille. Tämän jännityksen merkitystä kasville ei tunneta. Erikoisesta ja arvoituksellisesta ilmiöstä huolimatta valkoyökönlehdet on paras jättää koristamaan alustaansa rauhassa.

Alpenfettkraut

Taxonomie

Klasse

Ordnung

Familie

Gattung

Art