Kasvumuoto

1-vuotinen tai ylitalvinen, joskus 2-vuotinen, harvoin lyhytikäinen monivuotinen ruoho.
Korkeus

10–20 cm. Varsi rento–koheneva, runsashaarainen, hienokarvainen.
Kukka

Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1 cm leveä; terälehtiä 5, ehyitä, tasasoukkia, 2–4 mm pitkiä, verholehtiä lyhyempiä. Verholehtiä 5, suippoja, selvästi (1–)3-suonisia, leveälti kalvolaitaisia. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 3(–5)-vartaloinen ja -luottinen. Kukkia 1–20.
Lehdet

Vastakkain, alemmat ruodillisia, ylemmät ruodittomia. Lapa puikea–soikea, suippokärkinen, ehytlaitainen, 1–3 cm pitkä, alta ja laidoilta karvainen, selvästi 3-suoninen.
Hedelmä

Pallomainen, kellertävä, 6-liuskaisesti avautuva, 3–4 mm pitkä kota. Siemenet mustia, sileitä, päässä pieni, valkoinen rasvalisäke.
Kasvupaikka

Rehevien metsien kivikkorinteet, jyrkänteet, lehtokalliot, kivenpäälliset, puronvarret, hakkuuaukot, metsätienvieret, satunnaisesti nurmikoilla.
Kukinta

(Touko–)kesä–heinäkuu.

Lehtoarho muistuttaa suuresti arhojen (Arenaria) suvun jäseniä, vaikka onkin näitä suurilehtisempi (lehtoarhon lehdet vähintään 1 cm pitkiä, arhoilla korkeintaan 6 mm pitkiä). Sen voi sekoittaa ennen muuta mäkiarhoon (A. serpyllifolia) – rauhoitetut norjanarho (A. norvegica) ja tunturiarho (A. pseudofrigida) ovat harvinaisia Lapin kasveja. Molempien sukujen kasveilla on ehyet, valkoiset terälehdet, emiössä kolme vartaloa ja kuusiliuskaisesti avautuva kotahedelmä. Lehtoarholla on kuitenkin siemenissään pieni valkoinen lisäke, joka mäkiarholta puuttuu. Tämä elaiosomiksi kutsuttu pallukka sisältää muurahaisia houkuttelevaa rasvaa. Sitä syödessään ne raahaavat siemeniä ympäriinsä ja tulevat tarjonneeksi lehtoarholle kyydin uudelle kasvupaikalle. Joskus siemenet päätyvät muurahaiskekoon, jonka kylkeen kasvi saattaa asettua.

Tyypillisesti lehtoarho on rehevien ja kosteiden metsien puolivarjon kasvi, jonka tapaa yksitellen tai pieninä laikkuina kallioiden sammaloituneilta hyllyiltä, isojen kivien päältä, louhikoista tai puronvarsilta – paikoista, missä puille ei riitä juurensijoja ja lehväkatos jää aukkoiseksi. Myös merenrantojen yläosien ryönävallit tarjoavat lehtoarholle aukean ja ravinteikkaan kasvupaikan – mikään varsinainen suolakkokasvi se ei toki ole. Joskus se voi kasvaa avoimilla kalkkikallioillakin. Lehtoarho on etelässä yleisehkö, harvinaistuu nopeasti Keski-Suomessa ja pohjoisimmat erillisesiintymät ovat Oulun tienoilla. Lehtoarho on hyötynyt metsien hakkuista, metsäautoteiden ynnä muiden kulku-urien rakentamisesta ja yleensäkin metsiä pirstovasta ihmistoiminnasta. Varsinaisesti ihmisvaikutteisten paikkojen kasvi se ei ole, toisin kuin viljelysmailla viihtyvä pihatähtimö eli vesiheinä, johon se usein sekoitetaan.

Lehtoarho ja pihatähtimö (Stellaria media) muistuttavat ensi näkemältä suuresti toisiaan, mutta lähemmin tarkastelemalla eroja löytyy koko joukko. Pihatähtimön varsi on vain toispuoleisesti karvainen, lehtoarholla kauttaaltaan lyhytkarvainen; pihatähtimön lehdet ovat ruodilliset ja lehtilapa sulkasuoninen, lehtoarhon ruodit ovat aika olemattomat ja lehtilapa selvästi kolmisuoninen. Pienistä, valkoisista kukista löytyy vielä lisää eroja: pihatähtimön verholehdet ovat tylpät ja terälehdet niin syvään liuskoittuneet, että terälehtiä näyttäisi olevan kymmenen; lehtoarhon verholehdet ovat terävät, terälehdet puolestaan liuskoittumattomat.

Dreinervige Nabelmiere

Taxonomie

Ordnung

Familie

Tribus

Gattung

Art