Alalajit
Lehtopunaherukka (ssp. spicatum)
Idänpunaherukka (ssp. hispidulum)
Lapinpunaherukka (ssp. lapponicum)
Kasvumuoto ja korkeus
Pensas. 1–1,5 m.
Kukka
Kehä pieni, noin 5 mm halkaisijaltaan, säteittäinen, 5-lukuinen, väriltään vihertävä, ruskean- tai punakirjava. Terälehdet pieniä, kielimäisiä tai kapean T-kirjaimen muotoisia. Verhiö kello- tai ratasmainen, terälehtiä pitempi ja näyttävämpi. Heteitä 5, yhdislehtinen emiö 2-lukuinen. Kukinto kapea terttu.
Lehdet
Kierteisesti. Melko pitkäruotisia. Lapa vaihtelevan muotoinen, yleensä 3–5-liuskainen, kourasuoninen, hammaslaitainen, alta harmahtava.
Silmut
Munanmuotoisia, suippoja, teräväkärkisiä, tavallisesti karvaisia. Lyhytversoissa silmut ryppäinä.
Hedelmä
Punainen, joskus kellertävän kalpea, kiiltävä, mehevä pohjusmarja.
Kasvupaikka
Lehdot, puronvarret, rannat. Joskus viljelykarkulainen.
Kukinta
Touko–kesäkuu.

Herukoiden suku käsittää noin 150 lajia pohjoisella pallonpuoliskolla ja Etelä-Amerikan vuoristoissa. Herukat ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta yksikotisia pensaita. Punaherukat, joita kutsutaan myös punaviinimarjoiksi (Ribes rubrum -ryhmä) on oikeammin ryhmä lähisukuisia lajeja tai alalajeja, jotka eroavat toisistaan mm. kukkien määrän tai kukkien ja lehtien muodon tai lehtilavan karvaisuuden ja tietysti marjojen maun perusteella. Osa on luonnonvaraisia, osa alkujaan viljeltyjä ja viljelykarkulaisia. Luonnonvarainen pohjanpunaherukka kasvaa koko maassa. Sen alalajeista lapinpunaherukka (ssp. lapponicum) on yleisin – niinkuin arvata saattaa – Pohjois-Suomessa ja idänpunaherukka (ssp. hispidulum) Itä-Suomessa.

Muita Suomessa tavattavia, punaherukkaryhmään kuuluvia lajeja (tai lajiristeymiä) ovat eteläisemmässä Euroopassa luonnonvaraisena kasvava lännenpunaherukka (Ribes rubrum), kartanonpunaherukka (R. x houghtonianum) sekä hollanninpunaherukka (R. x pallidum) – nämä kaikki meillä viljeltäviä marjapensaita tai joskus viljelykarkulaisia tai -jäänteitä. Valkoherukka on punaherukan valkomarjainen muoto.

Taksonomi

Klasse

Orden

Familie