Alalajit

Pihaketohanhikki (ssp. anserina)
Meriketohanhikki (ssp. groenlandica, aiemmin ssp. egedii, Potentilla egedii, Argentina egedii)
Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakollinen.
Korkeus

5–15 cm. Varsi rento, rönsymäinen, juurehtiva, jopa 30–80 cm pitkä.
Kukka

Teriö säteittäinen, keltainen, 2–3 cm leveä; terälehtiä viisi, 8–12 mm pitkiä, n. 2 kertaa verhiötä pitempiä. Verhiö 5-liuskainen; ulkoverhiön liuskat sahalaitaisia (ssp. anserina) tai ehyitä (ssp. groenlandica). Heteitä 20. Emiö erilehtinen, emejä yli 20. Kukat yksittäin lehtihangoissa.
Lehdet

Tyvilehdet ruusukkeina, rönsyvarsien lehdet vuorottain tai vastakkain, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa parilehdykkäinen, 7–12-parinen (ssp. anserina) tai 3–6-parinen (ssp. groenlandica), päätölehdykällinen. Lehdykät soikeita, hammaslaitaisia, ainakin alta (joskus myös päältä) tiheään valkokarvaisia (ssp. anserina) tai kaljuja–harvakarvaisia, möyheähköjä (ssp. groenlandica). Korvakkeet pitkiä, kalvomaisia, ruskeita.
Hedelmä

Pyöreähkö, ruskea pähkylä, joita monta yhdessä.
Kasvupaikka

Pihat, polut, nurmikot, puistot, pellot, tienvarret, joutomaat, venerannat, myös luonnontilaiset merenrannat.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Linnén ketohanhikille aikoinaan antama tieteellinen nimi viittaa harmaahanhiin (Anser), mistä johdettiin aikoinaan myös suvun suomenkielinen nimi. Ketohanhikki onkin sopeutunut kasvupaikoillaan laiduntavien hanhien parviin: maata pitkin suikertavaa hanhikkia eivät linnut pysty nyhtämään nokkaansa kivenkoloista. Useissa kasvitiedostoissa (myös tässä) ketohanhikki on siirretty erilleen muista hanhikeista omaan sukuunsa Argentina – ilmeisin ero muihin hanhikkeihin (Potentilla) ovat sen parilehdykkäiset lehdet.

Nimikkoympäristössään kedoilla ketohanhikki kasvaa itse asiassa vain harvoin ja silloinkin niukkana. Alun perin ketohanhikki on merenrantojen kasvi, mutta suurin osa suomalaisesta kannasta kasvaa ihmisen luomilla kasvupaikoilla tienvarsilla, pihatantereilla ja puistonurmikoilla. Etelä-Suomen maanteiden varsilla näkee aika yleisesti kymmenien, jopa satojen metrien mittaisia ketohanhikkivöitä valtateiden asfaltin reunaa myötäilemässä. Ketohanhikki kestää hyvin tallausta ja ruohonleikkuuta, sillä maanmyötäisenä rentoileviin lehtiin ja rönsyihin eivät terät yllä. Pihapiiriin sitä on saatettu istuttaakin isohkojen, keltaisten kukkiensa vuoksi. Varsinkin lehdiltään molemmin puolin hopeakarvainen muoto on oikein näyttävä alustansa koriste.

Ketohanhikin levinneisyys merenrannoilla ulottuu Suomenlahdelta Perämeren perukkaan saakka, sisämaassa kasvia on Oulun korkeudelle asti. Ketohanhikki jaetaan kahteen alalajiin, joita on aika vaikea erottaa: pihaketohanhikilla on runsaasti (7–12 paria) pienihampaisia lehdyköitä, jotka ovat ainakin alta, joskus päältäkin karvaisia. Lajin arktisella merenrantamuodolla, yksinomaan merenrannoilla tavattavalla meriketohanhikilla on niukemmin (3–6 paria) lehdyköitä, ne ovat isohko- ja joskus tylpempihampaisia, niukkakarvaisia tai kaljuja ja hiukan möyheitä. Luonnosta tapaa myös alalajien risteytymiä, joiden tuntomerkit ovat kantalajien väliltä. Ketohanhikki vaatii yleensä ehdottomasti ristipölytyksen tuottaakseen siementä, merkittävimpiä pölyttäjiä ovat kimalaiset ja mehiläiset. Myös kasvullinen lisääntyminen rönsyistä on tehokasta.

→ Meriketohanhikin levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Gåsepotenlil

Taksonomi

Familie

Tribus