Syötävyys

††† – tuoreena tappavan myrkyllinen. Aiemmin tämä sieni luokiteltiin oikein käsiteltynä syötäväksi ja erittäin herkulliseksi ruokasieneksi. Keväällä 2025 sienen käyttökelpoisuudesta käytiin keskustelua mediassa, koska Ruokavirasto on tarkastelemassa voimassa olevia käyttösuosituksia. Ennen kuin uudempaa tietoa on saatavissa, kehoitamme jättämään korvasienet hyödyntämättä. Pyrimme päivittämään tätä sivua tarvittaessa.
Näköislajit

kaitakorvasieni, kesäkorvasieni, lehtokorvasieni (kuvat 10 ja 11), piispanhiippa (viimeinen kuva)
Lakki

5–15 cm leveä, pyöreähkö, epäsäännöllisen muotoinen, rakenne tippaleipää tai aivoja muistuttava, ontto, sisäänpäin kääntynyt, lakkiosan reuna on jalassa kiinni. Ulkopinta kellan-, puna- tai mustanruskea, kuivana matta, kosteana kiiltävä, sisäpinta vaalea.
Jalka

Epämukainen, lyhyehkö (1–5 cm), muhkurainen, vaaleanharmaa tai likaisen valkoinen, tyvestä hieman nukkainen, sisältä lokeroinen, vanhana ontto.
Malto

Vaaleaa, ohutta, haurasta, vahamaista tai rustomaista.
Itiöpölyn väri

Valkoinen.
Maku

Mieto.
Haju

Omalaatuinen, voimakas, miellyttävä.
Kasvupaikka

Rikkoutuneet metsämaat, männiköt, tuoreet kuusikot, hiekkapohjaiset havumetsät, hakkuuaukeat. Ajourilla, polkujen varsilla, poron sorkkien jäljissä. Karikkeenlahottaja. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
Satoaika

Huhti–kesäkuu.
Säilöntä

Kuivaus, pakastus.

Korvasieni on keväinen sienilaji. Se kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa huhti–toukokuussa ja Pohjois-Suomessa kesäkuussa, tosin sieniä voi löytyä etelässä vielä kesäkuussakin ja pohjoisessa heinäkuussakin. Pohjoiset korvasienisadot ovat melko tasaisia, mutta etelässä korvasieni on oikullinen ja hyviä satovuosia on vain silloin tällöin. Korvasientä löytää parhaiten hiekkapohjaisista havumetsistä rikkoutuneesta maastosta, esimerkiksi ajourilta, polkujen varsilta, hiekkakuoppien reunoilta, kulotetuilta kankailta tai hirvieläinten sorkkien jäljistä. Harjun reuna, jossa kasvaa mäntyä, katajaa ja kanervaa ja jonka läpi kulkee polku, metsäautotie tai ajoura on oivallinen paikka.

Korvasienen luokittelu on vaihdellut herkullisesta ruokasienestä (oikein suoritetun, monivaiheisen esikäsittelyn jälkeen) tappavan myrkylliseen. Korvasienen myrkky on gyromitriiniä, solumyrkkyä, joka on vesiliukoinen ja helposti haihtuva. Myrkytysoireita saattaa aiheuttaa jopa esikäsittelyssä haihtuvan höyryn hengittäminen. Ruokavirasto on mahdollisesti tiukentamassa sientä koskevaa ohjeistusta (tilanne keväällä 2025). Tästä johtuen emme suosittele korvasientä käytettäväksi, ennen kuin päivitettyä tietoa on saatavilla.

Korvasienen saattaa sekoittaa saman suvun muihin lajeihin, kuten piispanhiippaan (G. infula), kaita- (G. longipes), kesä- (G. sphaerospora) tai lehtokorvasieneen (G. gigas). Piispanhiippa kasvaa syksyllä, korvasienet keväällä tai kesällä. Syksyiset ”korvasienet” ovat käytännössä aina piispanhiippoja. Kaitakorvasienen lakki on himmeäpintainen, loivapoimuinen, hyvin tummanruskea, ja jalka on pitkä suhteessa lakkiosaan. Hyvin harvinaisen kesäkorvasienen lakki on harvapoimuinen ja sen reuna irrallaan jalasta.

Lehtokorvasieni

Gyromitra gigas

Lehtokorvasieni kasvaa rehevissä metsissä ja on korvasientä suurempi, sen lakki on vaaleampi ja harvapoimuisempi, jalka paksumpi, muhkuramaisempi ja valkoisempi, ja lakin alareuna on irti jalan latvasta.

Taksonomi

Klasse

Orden

Familie