Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakollinen. Kasvustoja muodostava.
Korkeus

30–150 cm. Varren yläosa tiheään lyhytkarvainen.
Kukka

Kukat muodostavat alle 1 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat keltaisia, laitakukat kielimäisiä emikukkia; kehräkukat torvimaisia, pieniä, kaksineuvoisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen, 2-vartaloinen. Kehto lieriömäinen, 2–3 mm pitkä, kehtosuomut limittäin monena rivinä. Mykeröt muodostavat kartiomaisen tertun, alimmat kukintohaarat kaarevia.
Lehdet

Kierteisesti, ruodittomia, tiheässä. Lapa kapeansuikea, suippotyvinen, harvaan terävähampainen–melkein ehytlaitainen, päältä jokseenkin kalju ja sileä, alta lyhytkarvainen.
Hedelmä

Lieriömäinen pähkylä, jonka päässä hapsihaivenia. Haivenet hohtavanvalkoisia.
Kasvupaikka

Pihat, niityt, joutomaat, ratapenkereet, tienvarret, rantapensaikot. Myös koristekasvi.
Kukinta

Elo–lokakuu.
Haitallisuusluokitus

Haitallinen vieraslaji.

Euroopassa kasvaa alkuperäisenä vain yksi piiskujen suvun edustaja, koko Suomessakin yleinen kultapiisku (S. virgaurea). Pohjois-Amerikassa sen sijaan kasvaa luonnostaan satakunta lajia, joita on tuotu jo 1600-luvun alusta lähtien koristekasveiksi Atlantin yli. Yhdysvaltain pohjoisosien ja Kanadan piiskut menestyvät Pohjolan samankaltaisessa ilmastossa vallan mainiosti ja ne ovat saavuttaneet meilläkin suuren suosion viljelypalstoilla, siirtolapuutarhoissa ja omakotipihoilla. Ensimmäisenä perennapenkkeihin tuotiin kanadanpiiskua, joka karkasi luontoomme jo 1910. Nykyisin sitä näkee usein oman onnensa nojassa niityillä ja pientareilla, etenkin vanhojen viljelypaikkojensa tuntumassa. Se saattaa viljelyjäänteenä muistuttaa paikalla joskus sijainneesta pihapiiristä tai puutarhasta, mutta useimmiten se on ihan oikeasti lähtenyt omille teilleen. Villiytymistaipumuksensa takia kanadanpiisku on luokiteltu haitalliseksi, alkuperäisiä luonnonkasvejamme uhkaavaksi vierasajiksi.

Puutarhakasveina kasvatetaan kanadanpiiskun sijaan yhä useammin vielä komeampia tarhapiiskulajikkeita. Ne on saatu aikaan risteyttämällä kanadanpiiskua muiden piiskulajien kanssa. Luontoomme villiytyneistä amerikkalaispiiskuista isopiisku (S. gigantea) ja korkeapiisku (S. altissima) muistuttavat suuresti kanadanpiiskua, mutta ovat vielä kookkaampia. Kaikki edellämainitut 3 piiskulajia luokitellaan meillä nykyisin (15. 8. 2023) haitallisiksi vieraslajeiksi.

Näin kirjoitimme kanadanpiiskusta ennenkuin se määriteltiin haitalliseksi vieraslajiksi: "Kunhan kanadanpiiskun levintää rajoittaa, eikä kasvia päästä karkuteille, sen hyvistä ominaisuuksista voi kyllä nauttia puutarhassa. Komeimmillaan laji on kukkiessaan loppukesästä talven tuloon asti: pieniä kullankeltaisia mykeröitä on kasvissa tuhansittain. Kukinto keventää kookkaan ja reheväkasvuisen kasvin yleisvaikutelman suorastaan hauraaksi – joidenkin mielestä tosin myös sotkuisen näköiseksi. Pohjoisessa Suomessa se ei aina ehdi kukkia kunnolla ennen talven tuloa. Piiskut kuuluvat lyhyenpäivän kasveihin, joiden kukkimisen laukaisee vuorokauden valoisan ajan lyheneminen tai pikemminkin öiden piteneminen. Kukat houkuttelevat hyvin hyönteisiä, joista ihmiselle mieluisimpia vieraita lienevät erilaiset värikkäät päiväperhoset. Loppukesään ja syksyyn osuva kukinta on oiva ravinnonlähde talvehtimaan valmistautuville hyönteisille. Kanadanpiisku leviää hyvin siementämällä, joten kukinnan jälkeen varret on paras leikata alas."

Canadisk Gyldenris

Taksonomi

Familie

Tribus