Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, tukeva.
Korkeus

70–150 cm. Varsi tav. haaraton, punaruskea, yläosasta nystykarvainen. Maitiasnesteinen.
Kukka

Kukat muodostavat n. 2,5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat vaaleansinisiä–sinivioletteja (harvoin valkoisia), kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja monta riviä, kolmiomaisia–suippoja, nystykarvaisia, sinipunertavia–tummia. Mykeröt kapean huiskilomaisena ryhmänä.
Lehdet

Kierteisesti, tyvilehdet ruodillisia, ruoti leveälti siipipalteinen, kouruinen, varsilehdet ruodittomia, sepiviä. Lapa kalju, suonia myöten karvainen, alta siniharmaa, nirhalaitainen, alimmissa lehdissä tav. pariliuskainen, päätöliuska muita isompi, leveän kolmiomainen, ylimmissä lehdissä ehyt, pitkäsuippuinen.
Hedelmä

Tasasoukka, litteä pähkylä, jonka kärjessä hapsihaivenia.
Kasvupaikka

Rehevät notkot, vaaranrinteiden lähde- ja lettokorvet, joki- ja puronvarret, tunturipaljakan alaosien suurruohostot.
Kukinta

Heinä–elokuu.

Kookas ja tuuhea pohjansinivalvatti on kasvistomme ylväimpiä ruohoja ja kiinnittää ainakin runsaana kasvustona lapinkävijän huomion pohjoisen tunturikoivulehdoissa ja suurruohostoissa. Vaikka pohjansinivalvatti saattaa paikoin kasvaa puurajan yläpuolellakin, etsiytyy se multaville paikoille puronotkelmiin ja kuruihin, jotka tarjoavat myös tuulensuojaa, kostean pienilmaston ja runsaan lumisuojan talveksi. Komeimmillaan sinivalvatti on loppukesän kukinta-aikaan, jolloin ympäröivä kasvillisuus jo valmistautuu ruskaan.

Suurin osa sinivalvatin meikäläisistä kasvustoista kukoistaa kuusikon kätköissä metsävyöhykkeen vaaranrinnelehdoissa, jokivarsilla ja lähteiköissä. Metsäkasvinakin pohjansinivalvatti on merkki metsämaan hyvästä laadusta: ravinteikkaat lehdot ovat Kainuun ja Lapin alueella pieniä laikkuja karujen kankaiden ja soiden hallitsemassa maisemassa. Lajin levinneisyyskeskittymät sijaitsevat Paltamosta Hyrynsalmen, Kuusamon ja Sallan kautta Savukoskelle ulottuvalla vyöhykkeellä, Simon-Tervolan selänteellä ja Ylläksen-Ounaksen alueella. Metsä- ja tunturiesiintymien väliin jää selvä ja vaikeasti selitettävä aukko.

Nuorena lehtiruusukkeena pohjansinivalvatti muistuttaa puutarhan salaattia (L. sativa). Sinivalvatin kansanomaisia nimityksiä ovat olleet esimerkiksi pöppöheinä ja pöpönputki – pöppö tarkoittaa karhua, jolle mehevä kasvi epäilemättä maittaa, samoin kuin hirvelle ja porolle. Pohjoisen asukkaidenkin tiedetään syöneen pöppöheinää raakana tai poronmaidossa keitettynä.

Siperiansinivalvatti & Tataarisinivalvatti

Lactuca sibirica (Mulgedium sibiricum) & Lactuca tatarica

Lapin metsäseutujen jokivarsilla ja myös eteläisemmässä Suomessa kasvaa toinenkin sinipunamykeröinen kasvi, siperiansinivalvatti. Se jää pohjansinivalvattia vaatimattomamman kokoiseksi, sen lehdet eivät ole liuskaiset eivätkä mykerötkään pitkänomaisen terttumaisesti ryhmittyneet.

Samaan salaattisukuun kuuluva tataarisinvalvatti muistuttaa kovasti siperiansinvalvattia, mutta on selvästi eteläisempi. Ehkä selvin erottava ulkonäöllinen tekijä on alimpien lehtien pariliuskaisuus (ylimmät ovat liuskattomia, niinkuin siperiansinivalvatin kaikki lehdet). Toinen, tarkkasilmäisille sopiva erottava tekijä on kukkien kehtosuomut, tataarisinivalvatilla ne ovat selvästi leveämpiä.

→ Siperiansinivalvatin levinneisyyskartta

→ Tataarisinivalvatin levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Fjeld Turt

Taksonomi

Orden

Familie