Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, suikertava.
Korkeus

8–20 cm.
Kukka

Säteittäinen. Halkaisija 2–4 mm. Kehälehtiä 6 kahtena samanlaisena kiehkurana, kellanvalkoisia–vihertäviä. Heteitä 6. Emiö osin yhdislehtinen, 3-vartaloinen. Kukinto 5–20 mm pitkä, tiheä, tähkämäinen latvaterttu. Kukkien tukilehdet 3-liuskaiset, kellanvalkeat.
Lehdet

Ruusukkeena, harvoin 1–2 pientä varsilehteä, ruodittomia. Lapa miekkamainen, 2–3 mm leveä, jäykkä, ehytlaitainen, 3–7-suoninen.
Hedelmä

Kolmesta tuppilomaisesta osasta koostuva soikeahko, pysty, harmahtava, n. 3 mm pitkä kota.
Kasvupaikka

Letot, aapasuot, lähteiköt, puron- ja joenvarret, yleensä turpeella. Myös kosteilla, sammaleisilla kallioilla ja ravinteisilla tunturikankailla. Kalkinsuosija.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Karhunruohossa on suurta vain nimi: mesikämmenen nimikkokasvin lehdet saavuttavat parhaimmillaan viiden sentin, kukintoverso noin kymmenen sentin mitan. Maksimipituudeksi mainitaan 20 cm, mikä tarkoittaa jo kota-asteella olevaa vartta, sillä kukinnan jälkeen kukintovana kasvaa, sitten kuivuu ja säilyy sellaisena talven yli. Lajiepiteetti, latinan kielen pusilla tarkoittaa pikkuruista ja kuvaa lajia selvästi paremmin kuin sen suomenkielinen nimi.

Karhunruoho on ns. holarktinen kasvi eli se esiintyy sekä Euroopan, Aasian että Pohjois-Amerikan pohjoisilla alueilla. Suomessa laji on yleisimmillään Lapissa. Maamme keskiosista sitä löytyy vain muutamista paikoista, sillä suuri osa lajille soveltuvista keskiravinteisista soista on ojitettu pelloiksi. Karhunruohoa käytettiin aikoinaan yhtenä viljelyskelpoisen turvealustan tunnuskasvina tulevia peltoaloja valikoitaessa. Karhunruoho on kalkinsuosija, mutta jää pienikokoisena usein isompiensa varjoon kaikkein ravinteisimmilla soilla. Sopivilla paikoilla se viihtyy myös melko kuivahkoilla tunturikankailla ja kosteilla kalliopinnoilla.

Fjeldbjørnebroden

Taksonomi

Klasse

Orden

Familie