Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Pintarönsytön, joskus lyhyitä maarönsyjä.
Korkeus

80–150 cm. Varsi haarova, särmikäs, kalju (joskus latvasta lyhytkarvainen), ontto, usein punertava.
Kukka

Teriö lievästi vastakohtainen, vaaleanpunainen–valkoinen, 2,5–5 mm pitkä, yhdislehtinen, suppilomainen, tyveltä hieman pullistunut, 5-liuskainen. Verhiö aluksi pieni, kaulusmainen (verhiön liuskat kukkavaiheessa sisäänkiertyneet, kasvavat muodostaen hedelmävaiheessa lenninhaiveniston). Heteitä 3. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto sarjamainen kerrannaisviuhko.
Lehdet

Vastakkain, ruodillisia. Lapa parilehdykkäinen, 6–11-parinen, päätölehdykällinen. Lehdykät hammas–ehytlaitaisia, päätölehdykkä ei juuri sivulehdyköitä leveämpi.
Hedelmä

Munanmuotoinen, usein siirottavakarvainen, sulkahaivenellinen (verholehdistä kehittyneet), 2–3 mm pitkä pohjuspähkylä.
Kasvupaikka

Rantaniityt, jokitörmät, puronvarret, lehdot, metsänreunat, pientareet, kesantopellot, hylätyt nurmet.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.

Rohtovirmajuuri on yleisimmillään Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa, mutta ulottaa levinneisyysalueensa Keski-Suomen rajoille saakka. Rohtovirmajuuren alkuperäisiä kasvupaikkoja ovat rantaniityt ja jokitörmät, mutta se on huomattavasti yleistynyt levitessään ihmisen raivaamille kosteille ja multaville niityille.

Virmajuurista lähtee (etenkin kuivattaessa) kuvottava lemu, suurissa kasvustoissa kävelykin voi aiheuttaa suoranaista pahoinvointia. Syypää on isovaleriaanahappo, joka kuuluu jalkahienkin koostumukseen. Kollikissojen mielestä haju on vallan vastustamaton ja saa ne kevättalven kiima-aikaan vastaavaan hurmokseen: eläin saattaa kaivaa juuria maasta, piehtaroida kasvin päällä ja syödäkin sitä. Muinaisegyptiläiset, joiden pyhän eläimen virmajuuri sai näin valtaansa, kunnioittivat kasvia suuresti. Virmajuurirohto vaikuttaa ihmisiinkin, mutta päinvastoin kuin kissoihin eli rauhoittavasti. Tätä vaikutusta on käytetty niin levottoman mielen, sydämen kuin mahankin tyynnyttämiseen. Aikojen kuluessa virmajuurta on käytetty melkeinpä kaikkiin mahdollisiin vaivoihin – kasvin suomalainen nimikin sisältää yhden hoitokohteen, virman eli epilepsian, kaatumataudin. Tieteellinen sukunimi on johdettavissa latinan teonsanasta valere, ’pystyä’ tai ’olla vahva’, mikä heijastaa suurta luottamusta kasvin voimiin. Vielä nykyäänkin rohtovirmajuuri on vaikuttavana aineena apteekkivalmisteissa ja kasvi on aktiivisen lääketieteellisen tutkimuksen kohteena.

Rohtovirmajuurta on vaikea erottaa läheisestä lehtovirmajuuresta (V. sambucifolia), jonka levinneisyys ulottuu Lappiin asti. Lehtovirmajuurella on rohtovirmajuureen verrattuna vähemmän lehdykkäpareja (3–8) ja päätölehdykkä on sivulehdyköitä leveämpi. Lisäksi sen kukat ovat keskimäärin suurempia (teriö 4–8 mm pitkä) ja heikommin tuoksuvia.

Taksonomi

Orden

Familie