Samannäköisiä lajeja
Hirvi
Koko
Keskikokoinen hirvieläin, hirveä pienempi. Säkäkorkeus 85–120 cm, pää n. 35 cm, pituus 185–220 cm, häntä 10–15 cm. Urokset naaraita suurempia, 70–150 kg, naaraat 50–100 kg.
Yleiskuvaus
Väritys vaihtelee vaaleanharmaasta ruskeaan, kesällä tummempi. Kaulan sivujen tiheä vaalea karvoitus antaa vaikutelman harteilla olevasta viitasta. Pää pitkä, kuono pitkä ja leveä, korvat keskikokoiset. Häntä lyhyt. Jalat pitkät ja hoikat. Ainoa hirvieläin, jonka molemmilla sukupuolilla on sarvet. Ne kasvavat uudestaan joka vuosi. Naaraiden (vaadinten) sarvet ovat pienemmät kuin urosten (hirvaiden), jotka pudottavat sarvensa joulukuun tienoilla, naaraat vasonnan jälkeen, noin puoli vuotta myöhemmin.
Liikkuminen
Kävelee tai juoksee (ravaa), hyppii, voi seisoa lyhyitä aikoja kahdella jalalla, hyvä uimari. Metsäpeura on hirvieläimistämme nopein saavuttaen jopa 70 km:n tuntinopeuden.
Jäljet
Hirvieläimet ovat sorkkaeläimiä. Jäljissä näkyvät yleensä vain etuvarpaiden kaviokynsien puolikuun muotoiset painaumat, takimmaisista pienemmistä varpaista voi myös jäädä jäljet. Jäljet 10–12 cm pitkät ja leveät. Askel noin 1,2 m. Kesällä, kun peurojen kulkumaasto on kosteaa ja pehmeää, sorkat leviävät, jotta kantopintaa olisi enemmän. Talvella sorkat menevät suppuun, jolloin sorkan reunat saavat otteen jäästä ja kovasta hangesta, ja peura pysyy pystyssä; terävillä sorkilla voi myös kaivaa kovan hangen alta jäkälää ruoaksi.
Pesä
Ei ole.
Lisääntyminen
Kiima-aika (rykimä) syyskuun lopulta marraskuun alkupuolelle. Vasoja yksi (harvoin kaksi), syntyy toukokuussa, 4,5–7 kg, turkki ruskea, täplätön. Pystyy kävelemään muutaman tunnin kuluttua syntymästä. Vaadin vieroittaa vasan ennen uuden syntymää, mutta 1-vuotinen vasa palaa noin viikon kuluttua ja liittyy uuden vasan ja emon seuraan. Laumassa on tuolloin useita vaatimia, vasoja ja yli vuoden vanhoja yksilöitä. Syksyllä hiukan ennen kiima-aikaa myös urokset liittyvät laumaan. Ensimmäinen pariutuminen n. 18 kuukauden iässä.
Äänet
Röhkimistä.
Ravinto
Jäkäliä (erityisesti poronjäkälää), heiniä, saroja, sieniä; keväällä myös lehtiä ja versoja. Talvella peurat etsivät jäkälää lumen alta ja syövät luppoa ja naavaa puista.
Jätökset
Talvella tummanruskeita–mustia, lieriömäisiä papanoita, n. 12–15 × 7–10 mm, kasoissa; kesällä kellanruskeita, pehmeämpiä, joskus puoliksi nestemäisiä.
Uhanalaisuus
Silmälläpidettävä.

Suomalainen metsäpeura on harvinainen. Sitä tavataan Suomessa Kainuussa (n. 500 yksilöä) ja siirtoistutuksen ansiosta Suomenselällä (n. 1.000 yksilöä). Suomen lisäksi metsäpeuraa tavataan nykyisin ainoastaan Venäjällä Vienan Karjalassa. (Myös Siperian taigalla on metsäpeuroja, mutta ne ovat eri kantaa kuin Suomessa ja Karjalassa tavattavat.) Metsäpeura vaeltaa kausittain suurissa laumoissa, etelään syksyllä ja takaisin pohjoiseen keväällä, vaellusmatka voi olla 1.000 km, päivittäinen etappi 20–150 km. Kesällä suuret laumat hajautuvat pieniksi ryhmiksi.

Peurasta tunnetaan useampia alalajeja, kuten tunturipeura (R. t. tarandus, tavataan Etelä-Norjan vuoristossa, ei Suomessa). Tunnetuin peura Suomessa on tunturipeurasta kesytetty ja sitä jonkin verran pienempi joulupukin luottokuljettaja, poro, jolla toki on muutakin käyttöä kuin reen vetäminen. Porojen lukumäärä Suomessa on noin 200.000. Metsäpeura on poroa kookkaampi ja viihtyy paremmin metsissä kuin avoimella tundralla. Metsäpeuran sarvet ovat lyhyemmät, kapeammat, monihaaraisemmat ja pystymmät kuin porollla.

Metsäpeura on harvinainen riistaeläin, jonka metsästysaika on lokakuun alusta tammikuun loppuun. Ihmisen lisäksi metsäpeuraa metsästävät sudet ja myös karhut.

Metsäpeura

Taksonomia

Lahko

Alalahko

Heimo

Suku

Laji