Kasvumuoto
Monivuotinen, kerran kukkiva ruoho. Juurakollinen.
Korkeus
1,5–2 m. Varsi niukasti haarova, sileä, yläosasta hienokarvainen, tav. sinipunertava, ontto, nivelkohdissa väliseinät.
Kukka
Teriö säteittäinen, valkoinen–vaaleanpunertava, 4–5 mm leveä; terälehtiä 5, kärki sisäänkiertynyt. Verholehdet surkastuneet. Heteitä 5, pitkävartisia (pitkäpalhoisia). Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto puolipallon muotoinen kerrannaissarja, pikkusarjoja 20–40, palleromaisia. Pääsarjan 1–3 suojuslehteä aikaisin varisevia, pikkusarjojen suojuslehdet neulasmaisen tasasoukkia, alaviistoon siirottavia.
Lehdet
Kierteisesti, pitkäruotisia, lehtituppi iso ja pullea, ruoti kouruinen, ylimmät lehdet lavattomia, tuppimaisia. Lapa kolmiomainen, 2–3 kertaan parilehdykkäinen, kalju. Lehdykät puikeita, teräväkärkisiä, sahalaitaisia, päätölehdykkä tav. liuskaton.
Hedelmä
Puikea–pitkänpyöreä, selkäpuolelta litteä, 2-lohkoinen, matalaharjuinen (harjuja 3 rinnan), reunoilta ohutpalteinen, ruskea, 4–5 mm pitkä lohkohedelmä.
Kasvupaikka
Lehtometsät, metsänreunat, hakkuuaukeat, rehevät suot, rannat, kosteat niityt, pellonpientareet, hylätyt pellot.
Kukinta
Heinä–elokuu.

Karhunputki kilpailee koiranputken kanssa yleisimmän putkikasvimme arvonimestä. Se on yleinen monenlaisilla kosteilla ja ravinteisilla kasvupaikoilla suunnilleen napapiirille asti, pohjoisempana harvinainen. Karhunputken kehitys kukkivaksi vie kuitenkin kymmenkunta vuotta, joten se ei luontaisesti kasva pöheikköinä, vaan yksitellen tai pieninä ryhminä. Ihmisen hylkäämillä pelloilla ja pientareilla voi syntyä muutama yhtäaikaisesti kukkiva ikäluokka, mutta silloinkin kasvit säilyttävät yleensä kohtuullisen välimatkan lajitovereihinsa.

Karhunputki kukkii loppukesästä. Kukinnossa voi olla kukkia jopa pari tuhatta ja niiden imelä tuoksu houkuttelee erityisesti kärpäsiä ja sääskiä. Näyttävimpiä pölyttäjiä ovat värikkäät, kovakuoriaisiin kuuluvat kukkajäärät, huomaamattomimpia puolestaan lähes olemattoman pienet mutta usein sitäkin lukuisammat ripsiäiset. Usein vain pääsarjan siemenet kypsyvät ja sivusarjat lakastuvat ennen aikojaan.

Kukittuaan karhunputki kuolee. Avoimilla niittymailla se on näyttävimpiä talventörröttäjiä, jonka kuihtunut verso levittää siemeniään pitkälle talveen. Hedelmien siipipalteet edistävät tuulen mukana leviämistä etenkin hankea tai jäätä pitkin kierien, hedelmät myös kelluvat hyvin hohkasolukkonsa avulla. Ihminenkin on huomannut karhunputken varren tanakkuuden: se sopii hienosti puhallusputkeksi herneiden tai pihlajanmarjojen ampumiseen, voipa siitä valmistaa huilunkin. Rohdos-, mauste- ja vihanneskasvina karhunputki ei ole koskaan voinut kilpailla sukulaisensa väinönputken (A. archangelica ssp. archangelica) kanssa, mutta samantapaista käyttöä sillekin on keksitty. Karhunputken nuoria versoja ja lehtiä on syöty suolavedessä keitettynä pinaatin tapaan, lisäksi sillä on lääkitty yskää, hoidettu mahakatarria, parannettu ruuansulatusta ja piereskelyä. Lähisukulaisistaan väinönputkesta ja meriputkesta karhunputken erottaa liuskattomasta päätölehdykästä ja lehtiruodin kouruisesta yläpinnasta.

Karhunputki

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji