Alalajit ja muunnokset

Kaitanurmikohokki (ssp. vulgaris)
Ahonurmikohokki (ssp. vulgaris var. vulgaris)
Suomenlahdenurmikohokki (ssp. vulgaris var. littoralis)
Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

20–80 cm. Monivartinen, varsi koheneva–pysty, kalju.
Kukka

Teriö säteittäinen–hieman vastakohtainen, valkoinen, n. 2–3 cm leveä; terälehtiä 5, tav. syvään 2-liuskaisia (joskus matalaan liuskaisia; var. littoralis). Lisäteriö epäselvä. Verhiö yhdislehtinen, pullea, 5-liuskainen, verkkosuoninen, kalju. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 3-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto tav. 20–50-kukkainen (joskus kukkia vain 3–15; var. littoralis); kukat nuokkuvia, kukinnon ylimmät tukilehdet kalvomaisia.
Lehdet

Vastakkain, tyvilehdet ruodillisia, varsilehdet ruodittomia. Lapa tyvilehdissä leveänsoikea, varsilehdissä puikeansoikea–leveänsoikea (joskus kapeanpuikea–lähes tasasoukka ja paksuhko; var. littoralis), kalju, vahapeitteinen, sinivihreä.
Hedelmä

Pallomainen, paksuseinäinen, kellertävä, 6-hampaisesti aukeava, 8–9 mm pitkä kota.
Kasvupaikka

Rinneniityt, kedot, pihat, kylvönurmet, pellot, pientareet, tienvarret, joutomaat, merenrannat ja rantakallioiden raot.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Nurmikohokin silmiinpistävän pullea verhiö lienee antanut suomenkielisen nimen koko kohokkien suvulle: sehän on kuin ilmetty mato-ongen koho. Se on kirvoittanut kansan suussa joukon muitakin nimityksiä, kuten kupuheinä, rakkoheinä, säkkiheinä, pullokukka ja siitä johdettu juoponkukka. Nimitys paukkukukka tulee siitä, että verhiö poksahtaa, jos sen suun sulkee ja sitten puristaa pullean osan sormiensa välissä äkisti kasaan.

Nurmikohokin omimpia kasvupaikkoja ovat kuivahkot niityt, pientareet, joutomaat ja nurmet. Kuivuudelta sitä suojaa sinivihreä vahapeite, lisäksi juuret tunkeutuvat vedenhakuun syvälle maaperään. Pullean verhiön sisään jäävä ilmakerros eristänee kukan herkimpiä sisäosia kuumuudelta. Kukan terälehdet voivat päivällä menettää nestejännityksensä ja nuutua, mutta illalla ne palautuvat ennalleen ja alkavat erittää miellyttävää, neilikkaa muistuttavaa tuoksua. Nurmikohokki kiinnostaa varsinkin yöperhosia, mutta houkuttelee mesiaterialle myös pieniä kovakuoriaisia, kukkakärpäsiä ja mehiläisiä.

Ammoisina aikoina ihmisen mukana kaikkialle sisämaahan levinneen ahonurmikohokin (var. vulgaris) lisäksi Suomenlahden sora-, somerikko- ja kivikkorannoilla kasvaa alkuperäiskasvina nurmikohokin merenrantamuoto, suomenlahdennurmikohokki (var. littoralis), jonka varret ovat kohenevia ja yleensä hieman pienempiä, lehdet hieman möyheitä, kukkia on vähemmän ja terälehdet vain vähän liuskoittuneet. Suomen etelärannikon lisäksi sitä tavataan vain Viron ja Venäjän puoleisilla Suomenlahden rannikoilla. Pohjanlahden puolella sen paikan ottaa merikohokki (S. uniflora), jota ei puolestaan kasva lainkaan Suomenlahdella; Lounaissaaristossa lajit kohtaavat. Merikohokki on kasvutavaltaan nurmikohokkia matalampi ja rennompi, sen kukat ovat yksittäin tai parin ryhminä ja terälehtien välissä on selvät lisäteriösuomut.

→ Ahonurmikohokin levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Silène enflé

Taxonomie

Famille

Sous-famille

Tribu

Genre