Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Maavarrellinen.
Korkeus

20–60 cm. Varsi vain alaosasta 4-särmäinen, yläosasta liereä, hienokarvainen.
Kukka

Teriö ratasmainen, tummankeltainen, 3 mm leveä, yhdislehtinen, 4-liuskainen. Verhiö puuttuu. Heteitä 4. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen. Kukinto laaja, kapean kartiomainen, tiheäkukkainen latvaviuhkosto. Kukka miedosti hunajantuoksuinen.
Lehdet

Säteittäisesti, kiehkuroissa yl. 8 lehteä; ruodittomia. Lapa neulasmainen, otakärkinen, päältä kiiltävä, alta valkokarvainen, laita ehyt, selvästi taakäänteinen.
Hedelmä

2-osainen, sileä, kalju, kypsänä musta lohkohedelmä, hedelmykset pyöreitä, 1,5 mm leveitä.
Kasvupaikka

Hiekkaiset ja kuivat kedot, katajikot, kalliot, pientareet, merenrannat.
Kukinta

Heinä–syyskuu.
Uhanalaisuus

Vaarantunut.

Keltamatara on hyvin sopeutunut kuiville kasvupaikoille. Sillä on vankka, syvälle ulottuva, runsaasti haarova pääjuuri ja lisäksi juurakkomainen maavarsi. Myös neulasmaiset lehdet ovat kuivakkokasville tyypillinen sopeutuma. Keltamatara on ainut keltakukkainen mataramme, muiden mataroiden kukat ovat enemmän tai vähemmän valkoisia.

Värikäs keltamatara on ollut tärkeimpiä värjäyskasveja luonnossamme: juuresta saadaan upeaa korallinpunaista väriä, kukista keltaista. Rohdoksikin keltamataraa on tarjottu turvotukseen, munuais- ja rakkovaivojen lääkintään sekä pintahaavojen hoitoon. Teho perustuu limakalvoja supistavaan vaikutukseen ja kouristuksien laukaisuun. Jos potilas oli jo siirtynyt avun ulottumattomiin, hyväntuoksuisia versoja saatettiin laittaa vainajan alle arkkuun, minkä vuoksi kasvia kutsuttiin ennen vanhaan ruumiinheinäksi. Vuosisatoja vanhan ja laajalle levinneen legendan mukaan keltamatara olisi saanut muista mataroista poikkeavan kauniin kullankeltaisen kukintonsa ja hyvän tuoksunsa, kun neitsyt Maria laittoi niitä pehmikkeeksi Jeesus-lapsen seimeen. Lajin englanninkielinen nimi Lady’s bedstraw (rouvan vuodeolki) on perua olkipatja-ajoilta, ja kertoo, että kuivattunakin laji säilyttää tuoksunsa ja oli sen vuoksi suosittu laji patjaolkena. Valistuneet villiyrttiharrastajat käyttävät keltamataran kukkia sellaisenaan ja lehtiä uutettuna antamaan kamomillaa muistuttavaa makua erityisesti jälkiruokiin.

Aiemmin keltamatara on ollut yleinen kuivien ketojen ja pientareiden laji, mutta perinneympäristöjen, ennen muuta niittyjen katoaminen on tehnyt siitä sisämaassa jo harvinaisuuden. Keltamataraa uhkaa myös risteytyminen lähisukuisen paimenmataran (G. album) kanssa. Näiden piennarmataroiksi (G. x pomeranicum) nimettyjen risteymäyksilöiden varsi on selvästi nelisärmäinen, lehtilavat usein alapinnalta karvaisia ja kukat kellanvalkeita. Piennarmatara luokitellaan vakiintuneeksi vieraslajiksi, kun taas keltamatara vaarantuneeksi lajiksi.

Caille-lait jaune

Taxonomie

Famille

Sous-famille

Tribu

Genre