Koko
10–12 cm
Ulkonäkö ja erityispiirteet
Merisukasjalkainen on monijaokkeinen, hieman litistynyt peto, jonka hyvin kehittyneessä päässä on sisäänvedettävät, voimakkaat leuat ja melko pitkät tuntosarvet. Päässä on lisäksi neljä lonkeroa, jotka ovat noin ruumiin leveyden pituiset. Lajin väritys on usein kellertävänruskea, vihertävä tai punertava. Sukukypsät madot muuttuvat kirkkaamman vihreiksi kutuaikana ja sen lähestyessä. Hyvä tuntomerkki on ihon läpi kuultava selkäpuolen verisuoni, joka näkyy tummanpunaisena viivana koko madon pituudelta. Jaokkeiden (segmenttien) lukumäärä voi vaihdella välillä 90–120. Jaokkeiden sukasparien (chaeta) avulla eläin pystyy uimaan ja kaivautumaan pintasedimenttiin.
Levinneisyys, elinympäristö ja ravinto
Merisukasjalkaista tavataan Etelä-Itämereltä Suomenlahdelle ja Selkämeren pohjoisosiin, laji puuttuu Merenkurkusta ja Perämereltä. Merisukasjalkainen elää monenlaisissa ympäristöissä ja olosuhteissa. Se viihtyy kaivamissaan käytävissään hiekka- ja liejupohjilla 1–20 m syvyydessä, usein vähähappisillakin pohjilla. U:n tai J:n muotoisen asuinkäytävänsä suulle merisukasjalkainen tekee pyyntisuppilon, minkä avulla se pyydystää pieniä ruokahiukkasia. Suuremmat saaliseläimet se pyydystää leuoillaan. Asuinkäytävä on usein kiven vieressä.
Lisääntyminen
Laji on yksineuvoinen ja lisääntyy vain kerran elämänsä aikana. Naaraita on todettu esiintyvän enemmän kuin koiraita. Käytävästään naaras levittää koiraita houkuttelevia aineita (feromoneja). Koiraat päästävät siittiönsä käytävän suulle, josta naaras siivilöi niitä käytäväänsä. Parveiluun voi osallistua useampi koiras, etenkin jos naaraat ovat pohjalla lähellä toisiaan. Hedelmöittynyt muna kehittyy naaraan käytävässä, kunnes siitä kehittyy vapaassa vedessä uiskenteleva toukka. Molemmat aikuiset kuolevat pian parveilun päätyttyä. Merisukasjalkainen on sukukypsä kolmevuotiaana. Toukkavaihe vaatii aikuismuotoja suolaisempaa vettä.
Samannäköisiä lajeja
marenzelleria-monisukasmadot

Merisukasjalkaiset muodostavat tärkeän ravinnonlähteen etenkin kahlaajalinnuille ja kampeloille. Isossa-Britanniassa lajia pidetään tärkeänä suojaisten, mutapohjaisten lahtien yhdyskuntien monimuotoisuuden indikaattorina.

Lajin tieteellisestä nimestä on ollut paljon kiistaa, monet suosivat yhä nimeä Nereis diversicolor.

Taxonomía

Familia

Género