Lajit

Pahtahanhikki (Potentilla nivea)
Paasihanhikki (ruijanpaasihanhikki, Potentilla arenosa ssp. chamissonis, synonyymeja Potentilla chamissonis, Potentilla nivea ssp. chamissonis)
Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakollinen.
Korkeus

5–20 cm (P. arenosa 15–30 cm). Varsi koheneva, (kähärä)karvainen, usein punertava.
Kukka

Teriö säteittäinen, keltainen, 1–2 cm leveä; terälehtiä viisi, 6–9 mm pitkiä, hieman verhiönliuskoja pitempiä. Verhiö 5-liuskainen; ulkoverhiöllinen. Heteitä 10–30. Emiö erilehtinen, emejä paljon. Kukinto kapea, 2–8-kukkainen huiskilo.
Lehdet

Tyvellä ruusukkeena, varrella kierteisesti, tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia–ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa sormilehdykkäinen, tav. 3- (joskus 5-) lehdykkäinen, päätölehdykkä joskus perällinen (P. arenosa). Lehdykät soikeita–vastapuikeita, tyveen asti lyhyt- ja tylppähampaisia, hampaita 9–13 (P. arenosalla hampaita 5–9, ne pitkä- ja suippomaisia), päältä vihreitä, alta tiheään valkokarvaisia.
Hedelmä

Matalaotainen pähkylä, joita monta yhdessä.
Kasvupaikka

Tunturien ja rotkolaaksojen kalliopengermät, louhikot, jyrkät pahdat, vyörysoraikot. Kalkinsuosija.
Kukinta

Heinä–elokuu.
Uhanalaisuus

Pahtahanhikit-ryhmä on rauhoitettu koko Suomessa. Paasihanhikki on luokiteltu silmälläpidettväksi

Pahtahanhikki-ryhmä on Suomessa levinneisyydeltään kaksijakoinen: sitä kasvaa Pohjois-Lapin tuntureiden paljakoilla, mutta sillä on erillinen esiintymä Kuusamon rotkolaaksojen seinämillä. Jääkauden jälkeen pahtahanhikki seurasi muiden tundrakasvien tapaan vetäytyvää jäänreunaa ja asutti jäätikön alta paljastuvan maankamaran. Metsien ja soiden vallatessa tilaa jääkauden päätyttyä kasvi vetäytyi yhä pohjoisemmaksi ja on onnistunut säilymään etelämpänä vain erityisen suotuisissa paikoissa. Oulankajoen ja Kitkajoen laaksojen seinämillä ja vuomissa on säilynyt useita muitakin kasviharvinaisuuksia elävinä muistomerkkeinä kymmenentuhatta vuotta sitten vallinneesta tundravaiheesta.

Pahtahanhikki lisääntyy apomiktisesti eli siemenistä mutta ilman hedelmöitystä, jolloin syntyvät jälkeläiset ovat emoyksilön kaltaisia. Apomiktisesti lisääntyville kasveille on tyypillistä suuri määrä toisistaan vähän eroavia, mutta erillisinä pysyviä linjoja, pikkulajeja. Välillä pahtahanhikki on pilkottu useaksikin lajiksi, nykyisin pikkulajit käsitellään yleensä yhden monimuotoisen lajiryhmän lajeina. Suomessa laaja-alaisin pikkulaji (vuoripahtahanhikki) kasvaa Kuusamon rotkolaaksoissa, läheisillä Takkaselkätuntureilla, Käsivarren suurtuntureilla ja Utsjoen Kevojoen kanjoneissa.

Ruijanpaasihanhikkia kasvaa Kuusamossa, muutamassa paikassa Käsivarren suurtuntureilla ja Utsjoella. Pahtahanhikin tavoin ruijanpaasihanhikki on kalkinsuosija. Se on pahtahanhikkia jonkin verran suurempi ja sen lehtiruodit ovat suorakarvaiset, (pahtahanhikilla kähäräkarvaiset). Ruijanpaasihanhikin lehdykät ovat selvästi kapeamman soikeat, harvempi- ja terävämpihampaiset. Paikoin molemmat kasvavat rinta rinnan. Joskus yksilöiden määrittäminen lajilleen tuottaa vaikeuksia, sillä niissä on piirteitä molemmista. Samoilla paikoilla tavattavan, monin verroin yleisemmän keväthanhikin (P. crantzii) lehdet eivät ole alapuolelta huopakarvaisia.

→ Paasihanhikin levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Potentilla nivea

Taxonomía

Familia

Tribu

Género