Kasvumuoto
2-vuotinen ruoho.
Korkeus
50–150 cm. Varsi haarova, kalju, sileä, kiiltävä, sinihärmeinen, alaosasta punaruskeapilkullinen, ontto, nivelkohdissa väliseinät. Pahanhajuinen.
Kukka
Teriö säteittäinen, valkoinen, korkeintaan 5 mm leveä; terälehtiä 5, lovipäisiä, kärki sisäänkiertynyt. Verholehdet puuttuvat. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto kerrannaissarja, pikkusarjoja 10–20. Pääsarja tav. suojuslehdellinen, suojuslehdet kapean suikeita, alaviistoja, pikkusarjoissa 3–6 toispuolista, tyvestä yhteenkasvanutta suojuslehteä.
Lehdet
Kierteisesti, ruodillisia, kanta tuppimainen, ruoti kouruinen, kalvopalteinen. Lapa kolmiomainen, 2–3 kertaa parilehdykkäinen, tummanvihreä. Lehdykät kolmiomaisia–pitkulaisia, liuskaisia–sahalaitaisia, liuskojen kärjet valkoisia.
Hedelmä
Munamainen–lähes pallomainen, sivuilta litteä, 2-lohkoinen, paksu- ja kyhmyharjuinen, vihertävänruskea, 2,5–3,5 mm pitkä lohkohedelmä.
Kasvupaikka
Pihat, kadunvarret, joutomaat, myllyt, pellot, kaatopaikat, lastauspaikat, satamat.
Kukinta
Heinä–elokuu.

Myrkkykatko on saapunut Suomeen kauan sitten ihmisen mukana, mikä näkyy edelleen lajin lounaaseen, vanhan asutuksen alueelle, painottuvassa levinneisyydessä. Typpipitoista maaperää suosivan lajin voi löytää vaikka aikojen kuluessa lannoittuneilta pihanperiltä ja seinustoilta, myöhempänä tulokkaana satamista ja viljelmiltä. Siemenet säilyvät maaperässä itämiskykyisinä pitkään, kenties vuosisatoja, ja kasvi saattaa yllättäen ilmaantua siemenpankista oltuaan kauan teillä tietämättömillä. Myrkkykatkoa kasvatettiin entisaikaan myös aivan tarkoituksella seinustoilla, sillä sen uskottiin imevän itseensä asukkaiden terveyttä uhkaavat myrkyt – kasvi itse lienee kuitenkin ollut suurempi uhka talon väelle.

Myrkkykatkon suomenkielinen nimi istuu hyvin tälle tappavan myrkylliselle lajille. Kasvin pääasiallinen myrkky on koniini, jota on etenkin kukkivissa ja hedelmiään kypsyttävissä versoissa sekä raaoissa hedelmissä. Kasvia tuskin tulee syöneeksi, mutta jo yksi puhallus vaikkapa sen ontosta varresta tehtyyn hernepyssyyn aiheuttaa suun polttelua ja pahoinvointia. Vakavaan myrkytykseen kuuluva halvautuminen alkaa jaloissa tuntuvana tunnottomuutena ja kylmyytenä, joka etenee hitaasti kehoa ylöspäin. Tajunnan taso säilyy normaalina loppuun asti ja sydänkin säilyttää toimintakykynsä pitkään, kuolema seuraa hengityselimistön halvaantumisesta. Antiikin Kreikassa myrkkykatko oli pyhitetty Hekatelle, Haadeksen eli manalan jumalalle joka hallitsi kaikkia pimeitä voimia. Myrkkykatkon historia onkin synkkä ja kalmanhajuinen. Lajin tunnetuin uhri historiassa lienee filosofi Sokrates, joka toisinajattelijana pakotettiin kumoamaan myrkkymalja. Myrkkykatkokääreellä on puolestaan koetettu suitsia sukupuolisia haluja luostareissa ja armeijoissa – mahdollinen teho lienee johtunut kasvin epämiellyttävästä, hiirenpissamaisesta hajusta.

Etenkin keskenkasvuisena myrkkykatko muistuttaa paljon tuttua koiranputkea (Anthriscus sylvestris). Helteellä kasvi löyhkää niin voimakkaasti, ettei sitä hevin sekoita sukulaisiinsa, mutta hajun lisäksi myrkkykatkon erottaa muista sarjakukkaisistamme varren sinihärmeinen, ilkeännäköisten punaisten täplien kirjoma tyvipuoli. Myrkkykatkon pallomaiset hedelmät paksuine kyhmyharjuineen ovat myös tyystin erinäköiset kuin koiranputken sukkulamaiset, sileät ja kiiltävänmustat.

Cicuta

Taxonomía

Familia

Tribu

Género