Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurimukulat syvään liuskaisia.
Korkeus

20–30 cm. Varsi tanakka, ontto.
Kukka

Kehä vastakohtainen, purppuranpunainen (yleisempi) tai kellanvalkoinen, n. 1,5–2 cm leveä. Kehälehtiä kahdessa kiehkurassa 6, joista 1 erilaistunut huuleksi. Huuli kehässä alapuolella, kannuksellinen, tyviosasta tavallisesti violettitäplikäs, punaisilla kukilla kellanvalkoinen, kärjestä 3-liuskainen. Kannus tylpän kartiomainen, paksu, alaspäin kaareva, sikiäimen pituinen. Hetiö ja emiö yhtyneet siitintukuksi, heteitä 1, luotteja 2. Kukinto tiheä, lyhyt, palleromainen terttu. Kukkien tukilehdet kookkaat, kukkien pituiset.
Lehdet

Kierteisesti varren tyviosassa, ruodittomia. Tyvilehtiä 3–4, lisäksi varren yläosassa 1–2 pientä ylälehteä. Lapa ehytlaitainen, silposuoninen, täplätön, alempien lehtien lapa vastapuikea, ylempien tasasoukka–suikea, kapea.
Hedelmä

Kota, siemenet pölymäisen pieniä.
Kasvupaikka

Kuivahkot niityt, lehtoniityt, laitumet, pientareet. Kalkinvaatija.
Kukinta

Touko–kesäkuu.
Uhanalaisuus

Vaarantunut, rauhoitettu Suomessa, myös Ahvenanmaalla.

Seljakämmekkä on yksi aikaisimmista Pohjolassa kukkivista kämmeköistä. Sen kukinnot koristavat Ahvenanmaan (erityisesti Houtskarin) lehtoniittyjä jo toukokuun loppupuolella, kun talvilevolta heräävät kimalaiskuningattaret perustavat pesiään ja lentävät ahkerasti keräämässä ravintoa ensimmäiselle työläissukupolvelle. Seljakämmekän kukissa käynti on kimalaisen kannalta kuitenkin turha, sillä niissä ei ole hyönteisiä kiinnostavaa mettä, eikä ravinnoksi kelpaavaa siitepölyäkään, vaan kasvi huijaa kokemattomat kimalaiset pölyttämään kukkansa ilman palkkiota. Hyönteiset oppivat varomaan petkuttajaa, joten evoluution kilpavarustelun seuraava veto oli pukea seljakämmekkä kahdenlaisiin asuihin. Seljakämmekästä voi samallakin kasvupaikalla esiintyä kahdenvärisiä yksilöitä: punakukkaisia ja keltakukkaisia. Punainen värimuoto on suomalaisissa populaatioissa useimmiten vallitseva ja keltainen vähemmistönä, etelämpänä suhde on päinvastainen. Värimuodot pysyvät yleensä hyvin erillään, mutta joskus kasvustoissa näkee myös välimuotoja, joiden kukat ovat erisävyisen oransseja.

Seljakämmekän kukkien värimuotojen periytymisen mekanismia ei tunneta, mutta niiden merkitys on selvä: kun kimalaisilla on kaksin verroin opeteltavaa, ne eivät opi niin nopeasti välttämään seljakämmekän medettömiä kukkia. Lopulta kimalaiset huomaavat huiputuksen, mutta sitä ennen ne ovat jo pölyttäneet riittävän määrän kukkia. Petokseen perustuva pölytys ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä usein vain muutama kukka kehittyy kodaksi.

Seljakämmekän nimi viittaa suomalaisille melko vieraaseen mustaseljaan (Sambucus nigra), mutta on yhtä harhaanjohtava kuin kasvin viesti kimalaisille: seljantuoksuinen laji on eräs toinen keltakukkainen kämmekkä, oikean seljakämmekän kukat ovat lähes tuoksuttomat. Sekaannus syntyi, koska lajit kasvavat yhdessä Euroopan vuoristoniityillä, josta seljakämmekkä kuvattiin.

Orquídea sáuco

Taxonomía

Familia

Tribu

Género