Kasvumuoto

2-vuotinen ruoho. Pääjuuri tumman punertavanruskea.
Korkeus

30–70 cm. Varsi pehmeä- ja harmaakarvainen, kukinto-osa haarova, liereä–matalasärmäinen.
Kukka

Säteittäinen, n. 6 mm leveä. Teriö aluksi sinivioletti, myöhemmin ruskeanpunainen–tummanvioletti, yhdislehtinen, kellomainen–suppilomainen, 5-liuskainen. Teriön liuskat pyöreähköjä. Teriön nielussa 5 kyhmyä. Verhiö yhdislehtinen, kellomainen, lähes tyveen saakka 5-liuskainen, pehmeäkarvainen. Verhiön liuskat soikeita. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen. Kukinnot yksihaaraisia viuhkoja eli kiemuroita verson ja haarojen kärjissä.
Lehdet

Vuosi 1: suurena ruusukkeena. Vuosi 2: kierteisesti, tyvilehdet pitkäruotisia, ylemmät varsilehdet melkein ruodittomia. Ruoti kapealti siipipalteinen. Lapa suikea, tylppä, molemmin puolin pehmeäkarvainen.
Hedelmä

4-osainen lohkohedelmä, hedelmykset (lohkot) kiinnittyneet kärkiosasta vartalon kartiomaiseen tyveen. Hedelmykset kuppimaisia, kellanruskeita, ulkopinnalta koukkukarvaisia, ympärykseltään 5–8 mm.
Kasvupaikka

Kylät, seinustat, rauniot, tienvarret.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen.

Koirankieli on Suomessa sukunsa ainoa luonnonvarainen edustaja (tiibetinkoirankieli saattaa karata puutarhoista). Useimmista muista lemmikkikasveista poiketen koirankieli tuoksuu – löyhkä muistuttaa lähinnä rotanpesää. Lajia on istutettu talojen seinustoille pitämään rotat ja hiiret loitolla, ja samaan tarkoitukseen sitä on käytetty myös laivoissa. Koreakukkaisen kasvin tehoa voi kokeilla itsekukin, sillä laji viihtyy hyvin ihmisen seurassa. Harvinaistunut koirankieli on Suomessa nykyisinkin runsain lounaassa vanhimman asutuksen alueella, etenkin Ahvenanmaalla ja paikoin Varsinais-Suomessa.

Kuten kasvupaikoista saattaa päätelläkin, koirankieli ei ole alun perin kasvanut luonnossamme. Sen alkuperäinen levinneisyysalue rajoittunee meitä lähinnä Keski-Euroopan itäosiin ja Balkanille. Lajin koukkupäiset hedelmykset leviävät kuitenkin helposti pitkiäkin matkoja takertumalla vaatteisiin ja eläinten karvoihin. Tästä kasvi lienee saanut erikoisen suomenkielisen nimensäkin, samaa perua lienevät vanhat toisintonimet takkiainen (takiainen) ja koirantakkiainen. Yhtä osuva nimi kasville tai pikemminkin sen hedelmille on ollut paikoin käytetty, germaanista alkuperää oleva munkintäi. Nimi lienee annettu jokseenkin samoihin aikoihin kuin protestanttisuus saapui Ruotsiin ja jolloin kansa halusi tehdä naurunalaiseksi tai halveksituksi kaiken munkkilaisuuteen ja katoliseen kirkkoon liittyvän. Jokainen koirankielen hedelmien kanssa tekemisissä ollut muistaa kyllä pitkään kuinka helposti ne tarttuvat ja kuinka kiusallista niistä on päästä eroon. Koirankieltä on saatettu toki levittää myös tarkoituksella: se mainitaan lääkekasvina jo 7000 vuotta vanhoissa assyrialaisissa savitauluissa ja sen juurta on käytetty rauhoittava rohtona ja unilääkkeenä, onpa sen katsottu tepsivän tietyissä sukupuolitaudeissakin. Myöhemmin on tosin osoitettu, että kasvin pähkylöissä on myrkyllisiä alkaloideja, joista eräät saattavat vaikuttaa tunnetun eteläamerikkalaisen kurare-nuolimyrkyn tapaan.

Tiibetinkoirankieli

Cynoglossum amabile

Tiibetinkoirankieli (tunnetaan myös nimellä kesälemmikki) on (rohto)koirankieltä ja myös lemmikkejä muistuttava puutarhakasvi, jota luonnossamme saattaa karkulaisena tavata, ei kuitenkaan kovin yleisesti. Tiibetinkoirankieli on koirankieltä matalampi (20–40 cm), sini- tai vaaleanpunakukkainen ja hedelmyksiltään pienempi (2–3 mm).

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Lengua de perro

Taxonomía

Familia

Tribu

Género