Kasvumuoto

2-vuotinen ruoho.
Korkeus

0,5–2 m. Varsi ylhäältä haarova, piikkinen, jäykkäsukasinen.
Kukka

Kukat muodostavat pallomaisia, 2,5–4 cm leveitä, ylälehtien muodostaman kehdon suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Teriö hieman vastakohtainen, vaaleankeltainen, yhdislehtinen, suppilomainen, 4-liuskainen, liuskoista 1 tav. muita kookkaampi. Verhiö pieni, matalaan 5-liuskainen. Heteitä 4. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen. Kukkien tukilehdet kapeita, piikkikärkisiä, pitkäkarvaisia. Mykeröt yksittäin varren ja haarojen päässä.
Lehdet

Vastakkain, ruodillisia. Lapa soikeanpuikea, sahalaitainen, tyvellä liuskapari. Lapa alapuolelta harvaan karvainen.
Hedelmä

Harmaanruskea, mustajuovainen, 4 mm pitkä pähkylä.
Kasvupaikka

Tienvarret, joutomaat. Koristekasvi, viljelykarkulainen.
Kukinta

(Heinä–)elo–syyskuu.

Karstaohdakkeet ovat erikoisen näköisiä kasveja, joiden kukinnot ovat kekomaisia tai pallomaisia mykeröitä. Piikikkyytensä ja mykerökukintonsa takia ne saattaa sekoittaa luonnossamme paljon yleisempiin ohdakkeisiin, sulkaohdakkeisiin (Cirsium), esimerkkinä piikkiohdake. Nimestään huolimatta karstaohdakkeet eivät ole varsinaisten ohdakkeiden lähisukulaisia, vaan kuuluvat kuusamakasveihin (aiemmin purtojuurikasveihin). Niidenkin kukat ovat ryhmittyneet kehdon ympäröimäksi mykeröksi, mutta eroja ’oikeisiin’, kasvitieteellisiin mykerökukkaiskasveihin on varsinkin kukkarakenteessa: karstaohdakkeiden kukat ovat huulimaisia, heteet erillisiä ja jokaisella kukalla on oma verhiö; asteri- ja sikurikasveilla kukat ovat torvimaisia tai kielimäisiä, heteet kasvaneet yhdeksi putkeksi ja verhiö muuttunut haivenkiehkuraksi. Purtojuurikasvien tiiviin mykerömäisen kukinnon voisi kuvitella kehittyneen huulikukkaiskasveille tyypillisestä kiehkurallisesta kukinnosta, jonka haarat ovat lyhentyneet olemattomiin ja kasvaneet yhteen laakeaksi mykeröpohjukseksi.

Sukulaistensa ruusuruohon (Knautia arvensis) ja purtojuuren (Succisa pratensis) tapaan karstaohdakkeet ovat erinomaisia mesikasveja perhosille ja mehiläisille. Talveksi pystyyn jäävät kuivat kasvit – talventörröttäjät – tarjoavat ravintoa siemensyöjälinnuille, kuten tikleille, hempoille ja viherpeipolle. Ihmiselle karstaohdakkeet tarjoavat silmäniloa, mutta lisäksi ne ovat vanhoja hyötykasveja. Piikkisiä kukintoja on käytetty nimensä mukaisesti villan karstaamiseen. Sukakarstaohdake kasvaa tulokkaana Etelä-Suomen lounaiskolkassa ja Helsingin tienoilla satunnaisesti esim. radan varsilla.

Laidunkarstaohdake

Dipsacus fullonum

Suomessa voi tavata toisenkin karstaohdakelajin, laidunkarstaohdakkeen, yleensä puutarhaan istutettuna ja joskus sieltä lähiluontoon villiytyneenä. Eksoottisen näköisen kukintonsa takia laji on hyvin huomiota herättävä. Sen kukista on saatu sinistä väriä. Karstaohdakkeilla on ollut myös homeopaattista käyttöä. Suomessa joskus koristekasveina viljeltävät karstaohdakkeiden lähisukulaiset, törmänkukat (Scabiosa) saattavat myös yleistyä karkulaisina luonnossa ilmaston lämpenemisen myötä: jo Etelä-Ruotsissa kasvaa luonnonvaraisena yksi laji.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Yellow-flowered Teasel

Taxonomy

Order

Family

Subfamily

Genus

Species