Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko mukulamainen.
Korkeus

0,8–1,5 m. Varren yläosa karvainen.
Kukka

Kehä vastakohtainen, tumman violetinsininen, n. 2 cm korkea. Verholehtiä 5, terälehtimäisiä, ylin kypärämäinen, tavallisesti korkeuttaan vähän leveämpi, tiheään karvainen ja harmahtava. Terälehtiä 2, mesilehtinä kypärämäisen verholehden sisällä. Heteitä monta. Emiö erilehtinen, emejä tav. 3. Kukinto haaraton tai tyviosasta vähän haarova, tiheään lyhytkarvainen tai joskus kalju terttu.
Lehdet

Kierteisesti, tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia–ruodittomia. Lapa päältä usein karvainen, tyveen asti 3-liuskainen, liuskat kapeat, suipot ja edelleen syvään liuskaiset.
Hedelmä

Kaareva, kalju, otapäinen, n. 17 mm pitkä tuppilo, joita tav. 3 yhdessä. Kussakin tuppilossa 10–15 siipireunaista mustaa siementä.
Kasvupaikka

Pihat, puistot, pientareet, joutomaat, lehdot ja purolaaksot. Koristekasvi, melko harvoin villiytynyt, mutta pitkään säilyvä.
Kukinta

Kesä–syyskuu.

Ukonhatut suojautuvat kasvinsyöjiä vastaan myrkkykoktaililla, joka sisältää muun muassa suvun tieteellisen nimen mukaan nimettyä akonitiinia ja sen lähisukuisia alkaloideja. Erityisen tarkasti kasvi varjelee juurakkoaan, mutta kaikki maanpäälliset osatkin ovat myrkyllisiä. Ukonhattujen myrkyllisyys on tiedetty jo kauan ja niistä tehtyä uutetta on käytetty jo ammoisina aikoina esimerkiksi nuolimyrkkynä. Länsimaisen sivistyksen aamuhämärässä roomalaiset, kreikkalaiset ja arabit osasivat käyttää ukonhattua niin sodankäyntiin, villipetojen hävittämiseen kuin saattaakseen pois päiviltä hankalat aviopuolisot, poliittiset vastustajat ja muutkin vihamiehet.

Muutama gramma ukonhatun juurakkoa ei näytä paljolta, mutta riittää aiheuttamaan hirmuisen oireyhtymän, joka parissa tunnissa johtaa hyvin tuskalliseen kuolemaan. Toisaalta oikein annosteltuna ukonhatun juurta ja puhdasta akonitiinia voidaan käyttää kipulääkkeenä särkyihin, estämään tulehduksia ja laajentamaan verisuonia esimerkiksi sepelvaltimotaudissa. Vaikka ukonhatun sanotaan olevan kylmissä maissa vähemmän myrkyllinen kuin lämpimissä maissa, omatoimiset kokeilut on syytä unohtaa.

Tarhaukonhattu

Aconitum x stoerkianum

Komeita ukonhattuja viljellään yleisesti puutarhoissa koristekasveina. Meillä aitoukonhatun ohella suosittu on risteymäsyntyinen tarhaukonhattu, jonka kukan väri vaihtelee lajikkeesta riippuen valkean ja sinisen kirjavasta sinipunaiseen. Luonnossamme kasvaa lisäksi harvinaisena lehtoukonhattu (A. lycoctonum), jonka kukan ylin, kypärämäinen verholehti on selvästi korkeampi kuin sukulaisillaan ja lehdet vähemmän liuskoittuneita. Sitäkin viljellään joskus puutarhoissa, tosin kaikki eivät ole oikein vakuuttuneita sen koristeellisuudesta. Ennen kukintaa ja hedelmävaiheessa ukonhatut saattaa sekoittaa isoritarinkannukseen (Delphinum elatum). Muistakaa, että kaikki Aconitum -suvun lajit ovat myrkyllisiä.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Monkshood

Taxonomy

Class

Order

Family

Genus

Species