Alalajit

Ketomaruna (kiiltoketomaruna, ssp. campestris)
Perämerenmaruna (perämerenketomaruna, ssp. bottnica)
Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko vankka.
Korkeus

20–80 cm. Monivartinen. Varsi usein koheneva, tyvestä puutunut, sitkeä, miltei kalju, tav. tumman punaruskea. Tuoksuton.
Kukka

Kukat muodostavat 2–3 mm (ssp. campestris) tai 3–5 mm (ssp. bottnica) leveitä, kehtosuomujen suojaamia mykeröitä. Mykerön kukat kellanruskeita–punertavia, torvimaisia, pieniä. Laitakukat kapeita emikukkia, kehräkukat leveämpiä, kaksineuvoisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto puolipallomainen, kehtosuomut muutamissa riveissä, leveälti kalvolaitaisia. Mykeröt laajana (ssp. campestris) tai suppeana (ssp. bottnica) terttumaisena ryhmänä.
Lehdet

Kierteisesti, alemmat ruodillisia (ruodit kouruisia), ylemmät ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa hieman möyheä, nuorena karvainen, vanhemmiten kaljuuntuva (ssp. campestris) tai joskus karvainen (ssp. bottnica), 2–3 kertaa pariliuskainen, liuskat rihmamaisen kapeita, otakärkisiä.
Hedelmä

Pitkulainen, vaaleanruskea, n. 1 mm pitkä pähkylä.
Kasvupaikka

Kedot, ahot, tienvarret, radanvarret, hiekkakuopat, joutomaat, merenrantahietikot, somerikot, kallionraot.
Kukinta

Elo–syyskuu.
Uhanalaisuus

Perämerenmaruna on äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu.

Ketomarunan rakenteessa on monia kuivakkokasveille tyypillisiä piirteitä ja se kasvaakin kuivilla niityillä, soralla ja kallionpengermillä, jopa muurien raoissa. Ketomaruna jaetaan kahteen alalajiin. Kiiltoketomaruna on nähtävästi alkuperäinen luonnonkasvi Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa, jonne se lienee levinnyt meren – tai luultavasti jään – yli Virosta. Osittain Suomenlahden saariesiintymät saattavat olla myös vanhoja merenkulkijoiden jälkiä ja laji on Lounais-Suomessa yksi rautakauden muistomerkkien opas- eli indikaattorilajeista. Etelärannikolle ja Pohjanlahden satamakaupunkeihin se on selvästi laajentanut levinneisyyttään vasta ihmisen mukana ja jatkaa leviämistään rannikkoseudulta rautateitä pitkin sisämaahan. Satunnaisena tulokkaana sitä tavataan Länsi-Lapissa asti.

Toinen alalaji, perämerenmaruna on selvä alkuperäiskasvi, mahdollisesti jopa meillä syntynyt, endeeminen eli kotoperäinen alalaji, jota ei esiinny missään muualla maailmassa. Se kasvaa reliktinä yhden ainoan alkuperäisesiintymän varassa Pohjanlahden pohjukassa Kemin–Tornion saariston rannikkoalueilla ja kallionulkonemilla. Rantakasvina perämerenmaruna on äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu. Se on kuitenkin lähtenyt leviämään pohjoisen ratapenkereitä pitkin ja sitä esiintyy nykyisin radanvarsilla pohjoiseen Kolarin radan ja koilliseen Rovaniemi–Kemijärvi -radan varsilla, etelään päin se on ehtinyt Ylivieskaan ja Kainuun radalla Vaalan tienoille. Ainakin paikoin ihmisen luomilla kasvupaikoilla alalajit risteytyvät ja radanvarsikannassakin on mahdollisesti kiiltoketomarunan vaikutusta. Alalajien erottaminen ei ole aina aivan yksinkertaista. Kasvin karvaisuus ja ulkonäkö yleensäkin vaihtelevat paljon, mutta perämerenmaruna on yleensä vanhanakin silkkikarvainen, mykeröstö on kapeahko ja mykeröt melko isoja kiiltoketomarunaan verrattuna. Ketomaruna muistuttaa pujoa (A. vulgaris), mutta liuskaisten lehtien lavat ovat hyvin pitkät ja kapeat ja kasvin yleisilme on tuntuvasti sirompi.

→ Perämerenmarunan levinneisyyskartta

Aaprottimaruna

Artemisia abrotanum

Aaprottimaruna muistuttaa ketomarunaa. Molemmilla lehdet ovat kapean liuskaiset. Tarkempi tarkastelu paljastaa, kummasta on kysymys. Aaprottimarunan lehdet ovat korvakkeettomia, ketomarunan korvakkeellisia. Toinen keino selvittää kummasta on kysymys, on haistella kasveja. Aaprottimaruna on voimakastuoksuinen, ketomaruna lähes tuoksuton.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Feldbeifuß

Taxonomie

Familie

Tribus

Gattung

Art