Kasvumuoto

Maarönsyllinen, monivuotinen ruoho. Kukkii yleensä vasta 3. tai 4. kasvuvuotena.
Korkeus

5–20 cm.
Kukka

Teriö kapean kellomainen, vihertävä, 5–6 mm pitkä; terälehtiä 5. Verhiö 5-liuskainen. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen, (luotti 4–5-liuskainen), suora, vihreä. Kukinto nuokkulatvainen, toispuolinen terttu.
Lehdet

Kierteisesti tyvipuolella kahtena kiehkurana, ruodillisia, talvehtivia. Ruoti lapaa lyhyempi. Lapa soikea, suippokärkinen, sahalaitainen, nahkea. Varrella 2–3 pientä, huomaamatonta varsilehteä.
Hedelmä

Pyöreähkö, 4–5-liuskainen, nuokkuva kota. Hedelmävaihessa varsi pysty.
Kasvupaikka

Tuoreet ja korpimaiset kangasmetsät, tunturikoivikot.
Kukinta

Kesä–heinäkuu. Nuokkutalvikki kukkii vasta 3. tai 4. kasvuvuotena.

Vaatimaton nuokkutalvikki on antanut aiheen (terttu)talvikkien suvun tieteelliseen nimeen Pyrola, ’pikkupäärynä’, johon sukuun nuokkutalvikki aiemmin sisällytettiin. Nyttemmin nuokkutalvikki on erotettu omaksi suvukseen Orthilia (nuokkutalvikit), jonka ainoa laji meillä Suomessa nuokkutalvikki on. Lajin lehdet muistuttavat päärynän (Pyrus) lehtiä siinä määrin, että kukkimatonta nuokkutalvikkia voi erehtyä luulemaan päärynä- tai omenapuun siementaimeksi. Aluksi kaikki Pohjolassa tavattavat talvikkikasvit luettiin samaan sukuun, mutta myöhemmin nuokkutalvikki ja muutama muukin laji on erotettu omiin pikkusukuihinsa. Nuokkutalvikin suku on todennäköisesti monotyyppinen eli vain yksilajinen, tosin sen ainokainen jäsen on melko monimuotoinen. Pääasialliset syyt nuokkutalvikin erottamiseen omaan sukuunsa ovat mikroskooppisen pieniä, mutta toki se eroaa lähimmistä sukulaisistaan jo nuokkuvan, toispuoleisen kukintonsa ja varren alaosan lehdekkyyden perusteella. Versoon kehittyy parin vuoden ajan uusi lehtikiehkura, kunnes kasvu päättyy kukintoon. Nuokkutalvikki esiintyy monien varsinaisten talvikkien tapaan tyypillisesti laajoina, harvahkoina kasvustoina, joita se muodostaa kasvullisesti maarönsyillä. Sitä mukaa kun rönsyn vanhat osat kuolevat ja lahoavat, uudet versot muuttuvat itsenäisiksi yksilöiksi.

Talvikit ovat varjoisten ja viileitten havumetsien lajeja. Ne yhteyttävät tehokkaasti jo matalissa lämpötiloissa, mikä parantaa niiden menestymistä metsänpohjan viileässä hämärässä. Kasvupaikkavaatimustensa takia monet talvikit ovat vähentyneet viime vuosina – uhanalaisia ne eivät onneksi vielä ole. Nuokkutalvikki ei karta ihmistä siinä määrin kuin muut talvikkimme ja se säilyy sitkeästi erilaisilla raivioilla, voipa sen löytää vanhoilta niityiltäkin. Se näyttää olevan suorastaan valohakuinen, sillä pieniä kasvustoja löytyy usein polkujen ja teiden varsilta. Nuokkutalvikki kuuluu etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa metsien vakiolajistoon, mutta kasvaa myös soilla, vaikka onkin kuivahkojen kankaiden indikaattorilaji. Pohjoisessa se on selvästi niukempi, mutta kasvaa vielä tunturipaljakallakin, tosin usein kukkimatta.

Taksonomi

Orden

Familie