Syötävyys

††† – tuoreena tappavan myrkyllinen. Aiemmin sieni luokiteltiin oikein käsiteltynä syötäväksi ja erittäin herkulliseksi ruokasieneksi. Keväällä 2025 Ruokaviraston tekemien selvitysten perusteella vielä kahden keittämiskerran jälkeenkin sienen gyromitriini-myrkkypitoisuus oli edelleen 18 % alkuperäisestä. Keittäminen tai kuivaaminen ei poista kokonaan sienen myrkyllisyyttä.

Turvallisena pidettävää gyromitriinin tai sen aineenvaihduntatuotteiden määrää ei ole pystytty tiedon puutteen vuoksi määrittämään ruoansulatuskanavassa tapahtuvalle altistukselle. Tämän vuoksi käyttömääräsuosituksia ei pystytä antamaan. Vaikka kuolemaan johtavia myrkytyksiä on ollut harvoin, Myrkytystietokeskukseen tulleiden puheluiden perusteella Suomessa on vuosittain useita lievempiä korvasienten syömisestä johtuvia myrkytystapauksia.

Lapsille ja raskaana oleville tai imettäville äideille ei korvasienten syömistä suositella lainkaan. Myrkkyjäämien vuoksi korvasieni ei ole enää kuulunut suositeltavien ruokasienien joukkoon.

(Ruokavirasto 05/2025, linkki 1, linkki 2)
Näköislajit

kaitakorvasieni, kesäkorvasieni, lehtokorvasieni (kuvat 10 ja 11), piispanhiippa (viimeinen kuva)
Lakki

5–15 cm leveä, pyöreähkö, epäsäännöllisen muotoinen, rakenne tippaleipää tai aivoja muistuttava, ontto, sisäänpäin kääntynyt, lakkiosan reuna on jalassa kiinni. Ulkopinta kellan-, puna- tai mustanruskea, kuivana matta, kosteana kiiltävä, sisäpinta vaalea.
Jalka

Epämukainen, lyhyehkö (1–5 cm), muhkurainen, vaaleanharmaa tai likaisen valkoinen, tyvestä hieman nukkainen, sisältä lokeroinen, vanhana ontto.
Malto

Vaaleaa, ohutta, haurasta, vahamaista tai rustomaista.
Itiöpölyn väri

Valkoinen.
Maku

Mieto.
Haju

Omalaatuinen, voimakas, miellyttävä.
Kasvupaikka

Rikkoutuneet metsämaat, männiköt, tuoreet kuusikot, hiekkapohjaiset havumetsät, hakkuuaukeat. Ajourilla, polkujen varsilla, poron sorkkien jäljissä. Karikkeenlahottaja. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
Satoaika

Huhti–kesäkuu.

Korvasieni on keväinen sienilaji. Se kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa huhti–toukokuussa ja Pohjois-Suomessa kesäkuussa, tosin sieniä voi löytyä etelässä vielä kesäkuussakin ja pohjoisessa heinäkuussakin. Pohjoiset korvasienisadot ovat melko tasaisia, mutta etelässä korvasieni on oikullinen ja hyviä satovuosia on vain silloin tällöin. Korvasientä löytää parhaiten hiekkapohjaisista havumetsistä rikkoutuneesta maastosta, esimerkiksi ajourilta, polkujen varsilta, hiekkakuoppien reunoilta, kulotetuilta kankailta tai hirvieläinten sorkkien jäljistä. Harjun reuna, jossa kasvaa mäntyä, katajaa ja kanervaa ja jonka läpi kulkee polku, metsäautotie tai ajoura on oivallinen paikka.

Korvasieni on tuoreena tappavan myrkyllinen. Korvasienen myrkky on gyromitriiniä, solumyrkkyä, joka on vesiliukoista ja helposti haihtuvaa. Myrkytysoireita saattaa aiheuttaa jopa esikäsittelyssä haihtuvan höyryn hengittäminen. Aiemmin on katsottu, että tietyllä tavalla suoritettu käsittely poistaisi myrkyllisyyden, minkä jälkeen sieni voitaisiin luokitella herkulliseksi ruokasieneksi. Ruokaviraston keväällä 2025 tekemien selvitysten perusteella myrkkyä ei kuitenkaan tavanomaisilla esikäsittelymenetelmillä saatu kokonaan poistumaan. Myöskään turvallisia käyttömääriä ei pystytty antamaan saatavilla olevan tiedon puutteellisuuden vuoksi. (Ruokavirasto, linkki 1, linkki 2).

Korvasienen saattaa sekoittaa saman suvun muihin lajeihin, kuten piispanhiippaan (G. infula), kaita- (G. longipes), kesä- (G. sphaerospora) tai lehtokorvasieneen (G. gigas). Piispanhiippa kasvaa syksyllä, korvasienet keväällä tai kesällä. Syksyiset ”korvasienet” ovat käytännössä aina piispanhiippoja. Kaitakorvasienen lakki on himmeäpintainen, loivapoimuinen, hyvin tummanruskea, ja jalka on pitkä suhteessa lakkiosaan. Hyvin harvinaisen kesäkorvasienen lakki on harvapoimuinen ja sen reuna irrallaan jalasta.

Lehtokorvasieni

Gyromitra gigas

Lehtokorvasieni kasvaa rehevissä metsissä ja on korvasientä suurempi, sen lakki on vaaleampi ja harvapoimuisempi, jalka paksumpi, muhkuramaisempi ja valkoisempi, ja lakin alareuna on irti jalan latvasta.

Taxonomie

Classe

Ordre

Famille

Genre