Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyehkö, juuret mukulamaiset.
Korkeus

40–90 cm. Varsi latvasta haarova, liereä, kalju.
Kukka

Kehä hieman vastakohtainen, tumman oranssinkeltainen, tummasuoninen, n. 7–10 cm pitkä. Kehälehtiä 6 kahtena samanlaisena kiehkurana, tyveltä yhdislehtisiä, pyöreähkökärkisiä, aaltoreunaisia. Heteitä 6. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto 6–12(–20)-kukkainen viuhko. Kukka tuoksuton.
Lehdet

Tyvellä 2-rivisenä, tiheänä ruusukkeena, latvaosassa muutamia kapean kolmiomaisia. Lapa tasasoukka, suippokärkinen, ehytlaitainen, vaaleanvihreä. Nuoret lehdet vihertävän valkoisia.
Hedelmä

Kota. Ei kehity Suomessa.
Kasvupaikka

Koristekasvi, joskus villiytyneenä pihat, joutomaat, tienvarret, kaatopaikat, täyttömaat.
Kukinta

Heinä–elokuu.

Päivänliljat luettiin aikaisemmin liljakasvien heimoon. Jonkin aikaa ne muodostivat oman, vain parikymmentä lajia käsittävän päivänliljakasvien heimon. Viimeisen muutoksen mukaan kaksi muuta heimoa yhdistettiin niihin ja näin muodostui Xanthorrhoeaceae-heimo, jossa päivänliljat muodostavat oman alaheimonsa. Nimensä mukaisesti päivänliljojen yksittäinen kukka on auki vain päivän, mutta uusia aukeaa jatkuvasti tilalle muutaman viikon kestävän kukinnan ajan. Päivänliljat ovat kotoisin Itä–Aasiasta, Kiinasta ja Japanista. Niitä on tiettävästi kasvatettu kiinalaispuutarhoissa jo 2500 vuotta sitten. Aluksi ne eivät kuitenkaan olleet koristekasveja, vaan nuoria lehtiä ja kukkia syötiin vihanneksina. Juuria ja lehtiä on käytetty myös rohtoina.

Rusopäivänliljaa ei tunneta mistään luonnonvaraisena, mutta sekin on ilmeisesti alkuaan Kaukoidästä. Eurooppaan laji tuotiin jo 1500-luvulla, Suomeen luultavasti 1800-luvulla. Rusopäivänlilja on saanut pysyvän sijan suomalaiskukkapenkeissä ja on tavallinen etenkin vanhoissa puutarhoissa. Vanhat maatiaislajikkeet kasvavat tyytyväisenä vuodesta toiseen samoilla juurensijoilla ilman uudelleenistuttamista tai muutakaan hoitoa. Alun perin istutetuista muutamasta hennosta juuriversosta voi kehittyä vuosien myötä valtava lehtipehko, josta nousee kymmeniä kukkavarsia. Tiheän lehvästönsä avulla rusopäivänlilja pitää hyvin puolensa rikkaruohoja vastaan ja säilyy luonnonkasvienkin puristuksessa. Jos kasvualusta laihtuu liikaa, ei rusopäivänlilja kuitenkaan jaksa kukkia. Tätä näkee usein vanhoissa, oman onnensa nojaan jätetyissä puutarhoissa.

Keltapäivänlilja & Syyspäivänlilja

Hemerocallis lilioasphodelus & Hemerocallis citrina

Keltapäivänlilja on toinen vanhoista, niin meillä kuin muuallakin pitkään viljellyistä päivänliljoista. Sillä on kirkkaan vaaleankeltaiset, tuoksuvat kukat ja kapeammat lehdet kuin rusopäivänliljalla. Tämäkin laji on helppohoitoinen luonnonperenna, joka ravinteikkaaseen, multavaan savimaahan istutettuna säilyy ja vähitellen leviää tiheiksi kasvustoiksi, vaikka alkuperäisestä talonpaikasta olisi jäljellä enää sammaloitunut kivijalka. Nykyään perennapenkeissä harrastetaan arempiakin lajikkeita, jotka kuitenkin hoitamatta jätettyinä katoavat nopeasti jäljettömiin.
Syyspäivänlilja on melko vaikea erottaa keltapäivänliljasta pelkän ulkonäön perusteella. Syyspäivänlilja on kuitenkin yökukkija ja sen kukat ovat erityisen tuoksuvia.
Tarhapäivänliljalajikkeita (Hemerocllis Hybrida-Ryhmä) on lukuisia ja kukkien värit vaihtelevat valkoisesta monivärisiin.

→ Keltapäivänliljan levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Taxonomía

Orden

Familia

Género