Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakollinen, kasvustoja muodostava.
Korkeus

50–120 cm. Varsi tav. haaraton (joskus latvassa lyhyitä, mykeröihin päättyviä haaroja), siipipalteeton, piikitön, uurteinen, villakarvainen.
Kukka

Kukat muodostavat 3,5–5 cm leveitä kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat purppuranpunaisia (harvoin valkoisia), torvimaisia. Kukat kaksineuvoisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto puolipallomainen, kehtosuomut pystyjä, tasasoukan suikeita, punertavia–ruskehtavia, lähes piikittömiä, kärki lyhyt ja pehmeä. Mykeröitä 1–4, useimmiten yksittäin, perällisiä.
Lehdet

Kierteisesti, tyvilehdet ruodillisia, ruoti leveälti siipipalteinen, varsilehdet sepiviä, johteettomia. Lapa suikea–puikea, pitkäsuippuinen, ehyt–pariliuskainen, pehmeä, laita tav. tiheään pienihampainen, hampaat ohutpiikkisiä, päältä vihreä, kalju, alta tiheään huopakarvainen.
Hedelmä

Litteähkö, tylppä, 3–5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä rengaspaksunnos ja sulkahaivenia.
Kasvupaikka

Rehevät metsät, kosteat lehdot, korvet, letot, kosteat niityt, puronvarret, lähteiköt, tienvarsiojat, pientareet.
Kukinta

Heinä–elokuu.

Huopaohdakkeeseen on kautta aikojen suhtauduttu Suomessa suopeammin kuin piikkisempiin sukulaisiinsa, jotka ovat Raamatussakin tuhon, sekasorron ja pahuuden vertauskuvia. Huopaohdake onkin ohdakkeeksi harvinaisen säyseä: lehtien pikkuruisten piikkien kärjet ovat lyhyitä, hentoja ja pehmeitä. Nämä eivät riitä suojaamaan sitä isoilta kasvinsyöjänisäkkäiltä, joista esimerkiksi hirvi syö huopaohdaketta hyvällä ruokahalulla. Pienimpiä ruokavieraita vastaan tukevammatkin piikit ovat hyödyttömiä: maailman laajimmalle levinnyt päiväperhonen, ohdakeperhonen vaeltaa joka kesä myös Suomeen ja sen toukat syövät ohdakkeita, tosin myös karhiaiset ja nokkonen kelpaavat. Huopaohdakkeen näkökulmasta vain mettä ravintonaan käyttävät perhosaikuiset ovat kiinnostavia. Huomattavan näyttävillä mykeröillään huopaohdake houkuttelee niitä ja muitakin pölyttäjiä kuljettamaan siitepölyään.

Myös ihmisen huomio kiinnittyy huopaohdaketta katsellessa ensimmäiseksi suuriin mykeröihin, joiden mukaan sitä on nimitetty partapensseliheinäksi ja tervasudiksi. Nykynimensä laji on saanut alapinnaltaan valkohuopaisten lehtien mukaan. Lehtien liuskaisuus muuntelee voimakkaasti, ja ehytlehtinen ja liuskalehtinen muoto on aikoinaan kuvattu jopa eri lajeina. Liuskaisuus ei näytä olevan yhteydessä kasvupaikan olosuhteisiin, mutta on esitetty että ehyempilehtisillä kasveilla olisi kaksineuvoiset kukat, liuskalehtiset olisivat puolestaan yksineuvoisia emikasveja. Etenkin puiden varjossa kasvaessaan huopaohdake jää usein aivan kukattomaksi, vaikka voikin peittää laajoja alueita lehtiruusukkeillaan. Raivioilla huopaohdake kukkii valon määrän lisääntyessä, näyttävimmillään hyvinkin laajalla alalla yhtä aikaa. Huopaohdaketta esiintyy myös avoimilla paikoilla kuten ojanvarsilla ja hakamailla.

Borsttistel

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art