Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurimukulat haarattomia.
Korkeus

25–50 cm.
Kukka

Kehä vastakohtainen, valkoinen, n. 1,5–2 cm leveä. Kehälehtiä kahdessa kiehkurassa 6, ulkokehälehdistä ylin kypärämäinen, sisäkehälehdistä 1 erikoistunut huuleksi. Huuli kehässä alapuolella, kannuksellinen, n. 12–14 mm pitkä, lähes tasasoukka, kapea, kellanvihreä. Kannus 25–40 mm pitkä, ohut, suippokärkinen. Hetiö ja emiö yhtyneet siitintukuksi, heteitä 1, ponnenpuoliskot yhdensuuntaiset, lähellä toisiaan (verrattuna keltalehdokkiin), luotteja 2. Kukat tukilehdellisiä. Kukinto harsuhko, tasapaksu tähkä. Kukka erityisesti yöllä tuoksuva.
Lehdet

Tyvilehtiä 2, lähes vastakkain, johteisia, 5–15 cm pitkiä. Lapa vastapuikea–soikea, ehytlaitainen, kalju. Ylempänä varrella kierteisesti 1–3 pientä, kapeaa, teräväkärkistä ylälehteä.
Hedelmä

Pysty, lähes varrenmyötäinen, liereä, vahvasuoninen kota. Siemenet pölymäisen pieniä.
Kasvupaikka

Rehevähköt kangasmetsät, harjulehdot, lehtomaiset metsät ja lehdot, letto- ja lehtokorvet, niityt.
Kukinta

Kesä(–heinä)kuu.
Uhanalaisuus

Rauhoitettu koko Suomessa.

Suomessa tavattava valkolehdokki on alalaji ssp. latiflora, pohjanvalkolehdokki. Valkolehdokki on kämmeköistämme kolmanneksi yleisin, mikä ei kyllä mitenkään vähennä sen viehätysvoimaa. Se on tunnetuimpia kämmeköitämme kauniin kukintonsa ja hyvän tuoksunsa takia. Vanhan legendan mukaan ristiinnaulitsemista edeltävänä yönä rukoilevaa Kristusta laskeutui lohduttamaan joukko enkeleitä, jotka asettuivat lehdokin kukkiin. Sen muistoksi lehdokin kukka on edelleen enkelin muotoinen ja loistaa valkoisena kesäyön hämärässä erittäen voimakasta, miellyttävää tuoksuaan. Ihmisen lisäksi kukkien aromaattiset yhdisteet houkuttelevat myös kasvia pölyttäviä yöperhosia, pääasiassa kiitäjiä, mutta toki siinä sivussa myös mittareita ja yökkösiä. Valkolehdokin siitintukun tarttumakannat ovat lähes kiinni toisissaan ja takertuvat tiukasti perhosen imukärsän ympärille. Ilmassa pölymyhkyt kuivuvat ja taipuvat eteenpäin muutaman minuutin kuluttua. Siinä ajassa kiitäjä on ehtinyt tyhjentää yhden kasvin mesivarastot ja lentää seuraavaan lehdokkiin, jossa siitepölymyhkyt osuvat suoraan kukan luotille ja varmistavat ristipölytyksen.

Ahvenanmaalla kasvava keltalehdokki (P. chlorantha) muistuttaa hyvin paljon valkolehdokkia. Sen erottaa ehkä helpoiten vihertävänkeltaisista kukistaan, mutta tärkeimmät erot ovat kukkien tuoksussa ja ponnenpuoliskoiden asennossa. Keltalehdokin kukat eivät tuoksu useimpien ihmisen nenään juuri miltään, ja niiden ponnenpuoliskot eivät ole yhdensuuntaisia ja ovat verraten etäällä toisistaan. Nämä kaksi pientä eroa – tuoksuaine ja tarttumakantojen (ponnenpuoliskoiden) väli – ovat sopeutumia erilaisiin pölyttäjiin ja riittävät pitämään lajit erillään toisistaan.
Suomessa on tavattu kolmaskin lehdokkilaji, äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu pikkulehdokki (P. obtusata). Nimensä mukaisesti se on pieni (15–10 cm), tyvilehtiä on 1 ja kukkia 3–6. Laji tavattiin maassamme ensimmäisen kerran 2009 Kilpisjärveltä.

Nattfiol

Taksonomi

Familie

Tribus

Slekt