Variksenmarja

• Nimi myös

  Kaarnikka, Mustavariksenmarja

• Alalajit

  Etelänvariksenmarja (ssp. nigrum)
  Pohjanvariksenmarja (ssp. hermaphroditum)

• Kasvumuoto

  Monivuotinen varpu.

• Korkeus

  10–30 cm. Varsi rento–koheneva, usein punertava.

• Kukka

  Teriö säteittäinen, aniliininpunainen, hyvin pieni; terälehtiä 3, n. 1,5 mm pitkiä. Verholehtiä 3. Heteitä 3, sinipunaisia, 3–5 mm pitkiä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2–9-luottinen. Kukat lehtihangoissa, kaksikotisia (ssp. nigrum) tai yksikotisia (ssp. hermaphroditum).

• Lehdet

  Kierteisesti–säteittäisesti, ruodittomia, talvehtivia. Lapa tasasoukan neulasmainen (ssp. nigrum) tai lyhyehkö, leveimmillään keskiosasta (ssp. hermaphroditum), ontto, laita alaspäin kiertynyt, alapinnalla vaalea, karvainen juova.

• Hedelmä

  Kiiltävän musta, mehevä luumarja.

• Kasvupaikka

  Kangasmetsät, kalliot, hietikot, kalliosaaret, merenrannat, karut rämeet, tunturikankaat.

• Kukinta

  Huhti–kesäkuu.

Variksenmarjan sukunimi Empetrum tarkoittaa sananmukaisesti kalliolla kasvavaa: ainavihannan kasvin ei tarvitse vuosittain käyttää yhtä paljon energiaa lehtiensä kasvattamiseen kuin lehtensä varistavien kasvien ja se voi kasvaa niukkaravinteisillakin mailla. Variksenmarja jakaantuu Suomessa kahteen alalajiin. Etelänvariksenmarja (ssp. nigrum) on niukahko Etelä- ja Keski-Suomen soiden ja karujen kankaiden kasvi. Pohjanvariksenmarja (ssp. hermaphroditum) on Pohjois-Suomessa yksi kasvillisuuden pääosakkaita niin soilla, metsissä kuin tuntureillakin. Usein alalajien väliset erot ovat vähäisiä ja tavallisen luontoharrastajan kannalta merkityksettömiä. Variksenmarjan alalajeilla on kuitenkin suuri käytännön merkitys. Etelänvariksenmarja on yleensä kaksikotinen, eli yksineuvoiset hede- ja emikukat ovat eri kasveissa, tuulipölytteisen kasvin marjonta on usein niukkaa ja pienet marjat jäävät miltei piiloon neulasmaisten lehtien väliin. Pohjanvariksenmarjan kukat ovat puolestaan kaksineuvoiset eli heteet ja emit ovat samoissa kukissa, marjoja syntyy usein runsaasti, ne ovat isoja ja myös paremman makuisia.

Variksenmarjan marjoja syövät monenlaiset eläimet punarinnasta metsoon ja kärpästä karhuun. Tunturipaljakan vähälumisilla alueillakin sinnittelevä varpu on yksi kiirunan tärkeimpiä eineksiä kaamoksen aikana. Lumen alla marjat säilyvät pilaantumatta talven yli, jolloin ne ovat varsinkin Lapissa tärkeä ravinnonlähde muuttolinnuille ennen kesän hyönteispaljouden heräämistä. Pohjoisen asukkaat ovat hyödyntäneet sikäläisen variksenmarjan satoa ravinnonlisänä jo pitkään. Marjoja on syöty niin kuivatun ja suolatun kalan, mädin, poronmaidon, viilin ja piimän kanssa sekä lisätty keittoihin. Keripukkirohtona variksenmarjalla on vankka maine pohjoisessa. Marjoja ja varsia on käytetty myös kankaiden ja nahkojen värjäämiseen, varvuista on tehty harjoja ja polttoaineenakin variksenmarja on käypäinen. Viime aikoina marjoja on alettu markkinoida myös etelään, ennen muuta mehu- ja viiniteollisuuden raaka-aineeksi. Variksenmarja ei kauppamiesten mielestä ole nähtävästi tarpeeksi myyvä, joten marjoja on kaupiteltu jopa tunturimustikan nimellä. Parempi on kuitenkin Lapissa käytetty ja laajalti kauppanimeksi otettu kaarnikka.