Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho.
Korkeus
10–30 cm. Varsi maanmyötäinen, nivelikohdista juurehtiva, kalju.
Kukka
Teriö vastakohtainen, valkoinen (joskus hiukan punertava), myöhemmin ruskettuva, 8–10 mm pitkä, tyveltä yhdislehtinen, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alimmaisena kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Verhiö 5-liuskainen, kalju. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto pitkäperäinen, tiheän pallomainen ryhmä, kukat tuoksuvia.
Lehdet
Kierteisesti, pitkäruotisia, korvakkeellisia. Lapa 3-lehdykkäinen; lehdykät vastapuikeita–vastaherttamaisia, nirhalaitaisia, usein vaaleakuvioisia. Korvakkeet ruotiin pitkälti yhteenkasvaneet.
Hedelmä
Avautumaton palko, jää verhiön sisään.
Kasvupaikka
Niityt, nurmikot, pihat, polut, joutomaat, pientareet, tienvarret, rannat.
Kukinta
Kesä–syyskuu.

Apiloiden suvun tieteellinen nimi Trifolium tarkoittaa kolmilehtistä ja juontuu suvulle tyypillisistä, sormimaisesti kolmilehdykkäisistä lehdistä. Tunnetusti apiloilla voi toisinaan olla lehdyköitä enemmänkin ja erityisesti nelilehdykkäistä apilaa on pidetty onnen enteenä. Neliapiloita etsivät huomaavat, että tietyiltä alueilta niitä löytyy toisia enemmän, mikä saattaa johtua erilaisista ympäristöllisistä tai perinnöllisistä tekijöistä. Edelleenkään ei ole täysin selvää, mikä tekijä aiheuttaa epänormaalin suuren lehdyköiden määrän, joskin ominaisuuden harvinaisuus ja laaja levinneisyys viittaisivat sen olevan mutaatio. Nelilehtisiä apiloita on arvioitu olevan suunnilleen yksi jokaista kymmentätuhatta normaalia kolmilehtistä apilaa kohden; suurempiakin lehdykkämääriä saattaa erityisen onnekas tai sinnikäs luonnontutkija löytää, jopa kahdeksaantoista saakka.

Valkoapilaa ei yleensä tarvitse kauan etsiskellä. Laji on meillä muinaistulokas, hyvin yleinen nurmikkojen ja puistojen ruoho. Maanmyötäisenä ja matalana kasvaessaan se kestää hyvin tallausta. Valkoapilaa on hyödynnetty myös kylvölaitumissa, sillä on hyvää rehua erityisesti hevosille ja lampaille. Lisäksi valkoapilan makealle tuoksuvat kukat tuottavat runsaasti mettä, ja se onkin yksi parhaimpia hunajakasvejamme – silti yhden hunajakilon tuottamisen arvellaan vaativan mehiläiseltä vierailua 60 000 apilankukassa. Lajin mahdollisia alkuperäisiä kasvupaikkoja maassamme ovat olleet merenrantojen hietikot ja jokirannat. Se hakeutuu kuitenkin hanakasti ihmisen seuraan ja on kulkeutunut lähes kaikkialle mihin ihminenkin: autiotuvan pihassa tai tunturinkupeen leiripaikalla se kasvaa vielä kauan vaeltajan jalanjäljissä.

Lähisukulaisestaan alsikeapilasta (T. hybridum) valkoapilan erottaa mm. rentovartisuutensa perusteella.

Valkoapila

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji