Alalajit
Isopukinparta (ssp. pratensis)
Idänpukinparta (ssp. orientalis)
Kasvumuoto
2-vuotinen ruoho. Pääjuuri vahva.
Korkeus
30–100 cm. Varsi haaraton tai niukasti pystyhaarainen, tasapaksu, monilehtinen, kalju, sinivihreä.
Kukka
Kukat muodostavat 3–5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat keltaisia (laitimmaiset usein ulkopinnalta harmaa- tai punajuovaisia), kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja 1 rivi (n. 8 kpl) yhtä pitkiä, valkoreunaisia, vanhempana punertavareunaisia . Mykeröt yksittäin varren ja haarojen latvassa, auki vain aamuisin.
Lehdet
Kierteisesti, ruodittomia, sepiviä. Lapa kapea, tasasoukka, tyvestä leveämpi, suippokärkinen, ehytlaitainen, kouruinen, silposuoninen.
Hedelmä
Sukkulamainen, 10–15 mm pitkä, nystermäinen pähkylä, jonka kärjessä noin 2 cm pitkän varren päässä sulkahaivenia. Koko hedelmistö, 7–8 cm leveä karvapallo, jossa n. 60 pähkylää, muodostuu noin tunnissa siitä hetkestä, kun kehtosuomut aloittavat alaspäin kääntymisen.
Kasvupaikka
Ratapenkereet, tienvarret, kyläpientareet, metsänreunat, pellonreunat, joutomaat, kartanoiden, kirkkojen ja linnojen ympäristöt.
Kukinta
Kesä–heinäkuu.

Kapeiden ja silposuonisten lehtiensä ansiosta pukinparta naamioituu hyvin tiheän piennarkasvillisuuden heinien joukkoon. Kukkiessaan laji erottuu kyllä kuin huutomerkki, mutta saattaa silloinkin jäädä aamu-unisimmilta kasviharrastajilta löytämättä: pukinparta avaa mykerönsä vain päivän varhaisten tuntien ajaksi ja puoliltapäivin sulkee ne soukan huomaamattomiksi. Kesän valoisimpaan aikaan mykeröt saattavat eteläisimmässä Suomessa sulkeutua jo pian aamukymmenen jälkeen. Kukkia käyvät pölyttämässä mykeröiden aukioloaikaan perhoset ja kukkakärpäset, mutta myös itsepölytys käy päinsä.

Ruotsalainen kasvitieteilijä ja nykyaikaisen tieteellisen nimistön kehittäjä Carl von Linné havaitsi jo 1700-luvulla, että joillakin kasveilla on hyvin tarkka vuorokausirytmi. Kukkakello, Horologium plantarum, on hänen hahmottelemansa ympyränmuotoinen kukkapenkki, jossa kukkien avautuminen ja sulkeutuminen kertoo karkeasti kellonajan. Linné ei ilmeisesti itse koskaan istuttanut kukkakelloa, mutta myöhemmin sellaisia on toteutettu eri puolilla maailmaa. Tarkka kukkimisaika on riippuvainen päivänvalosta ja siten paikasta, joten parhaiten kukkakellossa toimivat paikalliset lajit. Kukkakello saattaa kuitenkin äkkiarvaamatta muuttua ilmapuntariksi: pukinparta jättää vuorokaudenajasta riippumatta kukkansa kokonaan avaamatta jos ilmassa on aavistuskin sateesta.

Pukinparran pähkylät ovat huomattavan kookkaita, mutta niin on niiden laskuvarjomainen pappuskin (lenninhaivenet), jonka kannattelemina siemenet voivat levitä ilman halki leijaillen. Liikenteen aiheuttamasta imusta ja ilmavirroista ne saavat lisävauhtia matkantekoon, voivatpa ne takertua öljyisiin pintoihinkin pidemmälle matkatakseen. Suomessa pukinparta on ihmisen mukana kulkeutunut tulokas, jota on saatettu kyllä levittää tarkoituksellakin: runsaasti maitiaisnestettä sisältävä juuri on keitettynä herkullinen, paahdettuna sitä on käytetty kahvin korvikkeena. Villiyrttiasiantuntijoiden mukaan pukinparran versot ovat jopa tankoparsaa parempaa!
(Piennar)pukinparta on yleinen vain maan eteläosassa. Keski-Suomessa se harvinaistuu ja pohjoisempana jää usein satunnaiseksi. Etelä-Suomessa saattaa hyvällä onnella tavata toisenkin pukinpartalajin. Etelänpukinparta (Tragopogon dubius) on piennarpukinpartaa hiukan pienempi ja sen kehtosuomut (8–12 kpl) ovat selvästi laitakukkia pidempiä.

Pukinparta

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji