Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

6–20 cm. Varsi pysty, huomattavasti lehtiä pitempi, suoratyvinen, lehdetön, punainen vana.
Kukka

Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1 cm leveä; terälehtiä viisi, 6–7 mm pitkiä. Verholehtiä 5. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 6-vartaloinen (oikeasti 3 kahtia jakautunutta vartaloa), 6-luottinen. Kukinto 3–6-kukkainen, toispuolinen viuhko. Kukat avautuvat vain auringonpaisteella.
Lehdet

Ruusukkeena, pitkäruotisia, punaisia, yläviistoja. Lapa pitkulaisen vastapuikea, yläpinnalla runsaasti pitkiä, punaisia, limaa erittäviä nystykarvoja.
Hedelmä

Munanmuotoinen, tylppä, sileä, 4-liuskaisesti avautuva kota.
Kasvupaikka

Märät kuljut ja rimmet rämeillä, nevoilla ja letoilla, luhtasuot, mutaiset rannat, vesijätöt, sorakuopat.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.

Tunnetuimpia suomalaisia lihansyöjäkasveja lienevät soidemme kihokit. Suvussa on noin 90 lajia, joista suurin osa kasvaa eteläisellä pallonpuoliskolla. Euroopassa on vain kolme lajia, ne kasvavat myös Suomessa. Kasvistossamme myös vesihernekasveihin (Lentibulariaceae) kuuluvat yökönlehdet ja vesiherneet käyttävät eläinravintoa. Heimot eivät ole lähisukulaisia, eli lihansyönti on keksitty kasvikunnan kehityshistoriassa useampaan kertaan.

Pitkälehtikihokin suosimat kasvupaikat ovat märkiä nevoja, keidassoiden kuljuja ja aapasoiden rimpiä. Punertavien lehtien muodostamat ruusukkeet ovat niin huomiota herättäviä, että pienet, valkoiset kukat jäävät usein havaitsematta. Ei kihokin kukintaa ole muutenkaan ihan helppo päästä näkemään: kasvi avaa kukkansa vain hyvällä säällä ja silloinkin vain muutamaksi tunniksi keskipäivällä. Pilven peittäessä auringon kukat sulkeutuvat nopeasti ja sateisina kesinä koko kukinta saattaa mennä yhdenkään kukan avautumatta! Avautumattomat kukatkin pölyttyvät omalla siitepölyllään ja varmistavat runsaan siementuotannon. Siementuotantoon on syytäkin panostaa, sillä kihokit ovat suhteellisen lyhytikäisiä kasveja.

Pitkälehtikihokki on maamme kolmesta kihokkilajista suurikokoisin ja sen tunnistaa helposti nimensä mukaisesti kapeiden, vastapuikeiden lehtien perusteella. Vielä hieman yleisempi laji koko maassamme on monenlaisten soiden rahkasammalmättäillä viihtyvä pyöreälehtikihokki (D. rotundifolia), jonka lehtilapa on arvattavasti pyöreähkö. Pyöreä- ja pitkälehtikihokin risteymä on melko yleinen kantalajien seurassa. Kolmas kihokkimme on eteläinen, vaarantuneeksi luokiteltu, Ahvenanmaalla rauhoitettu pikkukihokki (D. intermedia). Sen lehdet ovat jotakuinkin pyöreä- ja pitkälehtikihokin välimuotoja, mutta sen erottaa ainakin kukkiessaan helposti mutkatyvisestä vanastaan.

Erikoisen näköisiin kihokkeihin liittyy paljon kansanperinnettä. Ennen vanhaan uskottiin luonnossa olevan omat yrtit naisten vaivoihin ja toiset miesten vaivoihin. Pitkälehtikihokkia pidettiin soveltuvana nimenomaan naistenvaivojen hoitoon. Lähisukuisen pyöreälehtikihokin uskottiin vaikuttavan sukupuolisiin haluihin, joten se ratkaisi – jos hyvin kävi – miesten ongelmat.

Pitkälehtikihokki

Taksonomia

Luokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji