Palavarakkaus

• Tieteellinen synonyymi

  Silene chalcedonica

• Kasvumuoto

  Monivuotinen ruoho.

• Korkeus

  30–50 cm. Varsi haaraton, karheakarvainen.

• Kukka

  Teriö säteittäinen, helakanpunainen (joskus vaaleanpunainen tai valkoinen), n. 1,5–2 cm leveä; terälehtiä 5, puoliväliin 2-liuskaisia tai joskus ehyitä. Lisäteriö pieni. Verhiö torvimainen, 5-liuskainen, pitkäkarvainen, ulkoverhiötön; liuskat suippoja, kalvolaitaisia. Heteitä tav. 10. Emiö yhdislehtinen, 5-vartaloinen, 5-luottinen. Kukinto tiheä, mykerömäinen–sarjamainen, 10–40-kukkainen viuhko.

• Lehdet

  Vastakkain, ruodittomia, yläosassa sepiviä. Lapa puikea–pitkulainen, herttatyvinen, ehytlaitainen, melko karhea.

• Hedelmä

  5-liuskaisesti aukeava, 8–10 mm pitkä kota.

• Kasvupaikka

  Puistot, pihat, pientareet. Koristekasvi, viljelyjäänne ja -karkulainen.

• Kukinta

  Kesä–elokuu.

Käenkukat ovat koristekasveina melko vähän tunnettuja, mutta niihin kuuluu eräs yleisimmistä ja suosituimmista perennoistamme, palavarakkaus. Se on perinteinen kukkapenkin koristus, joka on kasvanut aluksi puistoissa, pappiloissa ja kartanoiden puutarhoissa, myöhemmin myös maalaistalojen ja mökkien pihoissa. Helakanpunainen kukinto on pohjoisen luontomme keltaisten ja sinipunaisten sävyjen joukossa hyvin silmiinpistävä myös silloin, kun kasvi on villiytynyt puutarhan ulkopuolelle. Yleensä palavarakkaus viihtyy pitkään istutuspaikallaan ja kasvaa usein esimerkiksi luonnontilaan villiytyneillä vanhoilla talonpaikoilla.

Luonnonvaraisena palavarakkaus kasvaa meitä lähinnä Etelä-Venäjän kosteilla niityillä ja pensaikoissa. Se lienee kuitenkin tullut Eurooppaan kauempaa: todennäköisesti ristiretkeläiset toivat kasvin mukanaan Lähi-Idästä. Monissa kielissä kasvi tunnetaan jerusalemin- tai maltanristinä ja kukka todellakin muistuttaa päältä katsottuna jossain määrin temppeliritareiden tunnusta, maltanristiä, vaikka siinä onkin sakaroita yksi enemmän. Palavarakkaus alkoi valloittaa Keski-Euroopan puutarhoja jo 1500-luvulla, Ruotsiin se kulkeutui parisataa vuotta myöhemmin ja lopulta myös Suomeen. Kasvin juurissa on saponiineja, saippuan kaltaisia yhdisteitä, jotka vedessä muodostavat vaahtoavan pesuliuoksen. Tunnetumpi ja käytetympi saippuakasvi on kuitenkin sen sukulainen suopayrtti (Saponaria officinalis), jota sekin kasvaa vanhan hyöty- ja koristeviljelyn jäljiltä monin paikoin luonnossamme. Suomessa luonnonvarainen käenkukka (L. flos-cuculi) ei suoranaisesti muistuta kukkapenkistä tuttua sukulaistaan, mutta ei runsaskukkaisuudessaan häpeä sen rinnalla koristekasvinakaan.

Harmaakäenkukka

Lychnis coronaria (Silene coronaria)

Myös harmaakäenkukka saattaa karata luontoon ja säilyä palavanrakkauden tavoin ilman huolenpitoa. Kukkimattomana palavarakkaus ja sen lähisukulainen harmaakäenkukka muistuttavat jonkin verran toisiaan; varsilehdet ovat pareina vastakkain, puikeita ja sepiviä, harmaakäenkukalla nimensä mukaisesti kuitenkin huopakarvaisuutensa takia harmaasävyisiä. Kukkivana ero on aivan selvä; kukat ovat harvana harsuna, jonkin verran aurankukkaa (Agrostemma githago) muistuttavien kukkien toisiaan peittävät terälehdet ovat korkeintaan lanttopäisiä (usein ehytlaitaisia).

→ Levinneisyyskartta, (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)