Kasvumuoto
Monivuotinen, usein mätästävä ruoho. Juurakko lyhyt, vankka, pysty–koheneva. Lyhytrönsyinen.
Korkeus
30–70 cm. Varsi haaraton, n. 2 mm paksu, tyvi paksuuntunut, lehtijätteiden ympäröimä.
Kukka
Säteittäinen, 3–4 mm leveä. Kehälehtiä 6, kaikki verholehtimäisiä, tummia. Heteitä 6. Emejä 6, kaikki hedelmällisiä. Kukinto pitkä, tiheä terttu, kukkaperät lyhyitä, yläviistoja. Tuulipölytteinen.
Lehdet
Tyviruusukkeena, ruodittomia, pystyjä. Lapa tasasoukka, puoliliereä, 1–3 mm leveä, möyheä.
Hedelmä
Leveän munanmuotoinen, 2,5–6 mm pitkä, 6-lohkoinen lohkohedelmä.
Kasvupaikka
Merenrantaniityt, kivikot, usein vesirajassa, myös letot.
Kukinta
Kesä–heinäkuu.

Kansan suussa suolakkeilla tarkoitetaan usein ketojen ja niittyjen suolaheiniä (Rumex spp.), mutta kasvitieteilijät ovat varanneet nimen aivan toisenlaisille kasveille. Suolaheinien oksaalihapon maku on happamanraikas, mutta suolakkeiden lehdet maistuvat selvästi suolaiselle. Merisuolakkeen maku on ilmeisesti myös karjan mieleen, sillä se syödään ensimmäisenä merenrantaniityltä. Pohjanmeren rannikolla merisuolaketta on käytetty ihmisravinnoksikin pinaatin tavoin – sen hieman outo kloorimainen haju häviää keitettäessä. Merisuolaketta pääsee helposti maistamaan Itämeren rannikollakin, sillä se on merenrantojemme yleisimpiä kasveja keskivesirajan molemmin puolin. Sen tyypilliset kasvupaikat ovat usein jään liikkeelle alttiita: usein versojen jäännökset leikkautuvat maata myöten pois talven aikana, mutta juurakosta versoo uutta kasvua heti kevään tullen. Kaikilta ranta-alueilta merisuolaketta ei kuitenkaan tavata ja suolapitoisuuden pienentyessä laji harvinaistuu. Yleensä maaperässä täytyy olla muutama promille suolaa, jotta kasvi voisi siinä itää ja menestyä. Merisuolaketta on kuitenkin löytynyt myös sisämaasta – Kuusamosta hyvin ravinteisilta lettosoilta.

Merisuolake

Taksonomia

Luokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji