Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho.
Korkeus
60–200 cm. Varsi lyhytkarvainen, vihreä–violetinsävyinen–tumman punaruskea.
Kukka
Kukat muodostavat 6–8 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat keltaisia, laitakukat kielimäisiä; kehräkukat torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut limittäin monessa rivissä, ulommat lehtimäisiä, puikeita, uloskaartuvia, karvaisia, sisemmät kalvomaisia, suoria. Mykeröt harsuna huiskilona.
Lehdet
Kierteisesti, tyvilehdet ruodillisia, ylemmät varsilehdet ruodittomia, melkein sepiviä. Lapa soikea, tyvilehdissä jopa 70 cm pitkä, herttatyvinen, tiheähampainen, päältä karhea, alta ruskehtavan huopakarvainen.
Hedelmä
Särmikäs, kalju pähkylä, jonka kärjessä hapsihaivenia.
Kasvupaikka
Asumusten liepeet, pihat, puistot, joutomaat, tienvarret, pellonlaidat, niityt.
Kukinta
Heinä–syyskuu.

Isohirvenjuuri on Suomen luonnossa niin eksoottisen näköinen, että sen alkukodiksi alkaa väistämättä uumoilla muita maita. Ruotsi-Suomessa alettiin niin sanotulla hyödyn aikakaudella 1700-luvun loppupuolella etsiä uusia hyötykasveja rajojemme takaa. Isohirvenjuuri oli yksi löydöistä ja sitä levitettiin varsinkin Etelä- ja Länsi-Suomeen. Kymijoen itäpuoliset osat Suomesta kuuluivat tuolloin Venäjään, eivätkä valistusponnistelut ulottuneet rajan taakse. Tämä näkyy edelleen isohirvenjuuren ja monen muunkin vanhan hyötykasvimme levinneisyydessä: niitä on pääasiassa Kymijoen länsipuolella. Pohjoisimmillaan isohirvenjuuri menestyy Keski-Suomessa saakka. Isohirvenjuuren löytää todennäköisimmin vanhojen kartanoiden ja pappiloiden puutarhojen sijoilta ja ympäristöstä. Elinvoimaisena kasvina se tulee toimeen ja pystyy leviämäänkin, vaikka se jätettäisiin oman onnensa nojaan. Isohirvenjuuri on kukkatarhan komeimpia kasveja ja houkuttelee kaupanpäällisiksi pihaan runsaasti perhosia. Kasvi saattaisi kiinnostaa kissojakin, sillä sen väitetään vaikuttavan rauhoittavasti hiiriin.

Isohirvenjuuri oli jo antiikin kreikkalaisille ja roomalaisille tärkeä lääkekasvi. Syksyllä kerättyä juurakkoa ja juuria on käytetty matolääkkeenä, keuhkotautien ja hengitysteiden hoitoon, parantamaan katarria, vauhdittamaan ruoansulatusta ja haavojen hoitoon antiseptisenä aineena. Kasvin turpea juurakko sisältää runsaasti inuliinisokeria, kuten vaikkapa juureksena viljelty mykerökukkaiskasvi, mustajuuri (Scorzonera hispanica). Isohirvenjuurenkin juurakkoa on käytetty keittiön puolella sekä aterioiden raaka-aineeksi että ruokaryyppyjen mausteeksi. Juurakon tehoaineet aiheuttavat kuitenkin suurina määrinä nautittuna syöjässään pahoinvointisuutta. Balkanilla ja Keski-Euroopassa isohirvenjuurten viljellään vielä jonkin verran samoihin tarkoituksiin kuin keskiajallakin.

Isohirvenjuuri muistuttaa itäeurooppalaista lähisukulaistaan auringontähteä (Telekia speciosa). Sekin on kookas, vanhan ajan perenna, joka on saattanut säilyä vuosikymmeniä vanhoissa puutarhoissa tai joskus kasvaa karkulaisenakin Etelä-Suomessa. Isohirvenjuuri on sitä karvaisempi, hieman isokukkaisempi ja kukat ovat kirkkaan keltaiset. Lisäksi auringontähti pitää kosteahkosta maasta, kun taas isohirvenjuurelle kuivahko ja paahteinen paikka on paras. Muitakin hirvenjuurilajeja meillä Suomessa voi löytää luonnostamme. Niitä ovat rantahirvenjuuri ja vanukehirvenjuuri. Ne kuuluvat nimestään huolimatta eri sukuun, Pentanema (hoikkahirvenjuuret).

Isohirvenjuuri

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji